Saavuttuani takaisin Kumaihin piti minun nyt hoitaa itselleni
ojek(skootteri taxi, normaaleja takseja täällä ei ole kuin isoimmissa kaupungeissa)
kun ei ollut Ijacia kuskaamassa. ojekilla matka takaisin bankalan puniin taittuia
parissakymmenessä minuutissa. Saavuttuani perille näin jotai odottamatonta, piikuinen
ravintola jossa oli ilmainen wifi kyltti. Köpöttelin paikalle ja rupesin katsastamaan
itselleni istumapaikkaa, kun eteeni ilmestyi pienikokoinen ja siro muslimi tyttö
nimeltä Nina. Kyseli perus jutut, mistä olen, mistä tulen, mitä etsin ja mihin olen
menossa. Näihin vastattuani pyysi Nina minua liittymään hänen ja poikaystävänsä
seuraan heidän pöytäänsä. Poikaystävänsä ei juurikaan englantia taitanut mutta sen
sijaan Nina bamlasi verrattain hyvin. Ennen kuin ehdin kysyä miksi näin on, kertoi
nina työskentelevänsä Tanjung putingissa oppaana. Mietin taas saiturina mielessäni
kuinka messevät summat gillaa olisin voinut säästää jos olisin tavannut tyttösen
aikaisemmin.. Ninan kuullessa suunnitelmistani mennä seuraavaksi banjarmasiniin,
hihkaisi hän onnessaan että opiskeli siellä ja että hänellä on paljon tuttuja kyseisessä
kaupungissa. Vähän ajan jutustelun jälkeen hän soitti kaverilleen joka lupautui
majoittamaan meikäläisen ja näyttämään paikkoja, hieno vomma :) Vaihdettiin numerot
ja sovittiin että Nina heittää minut seuraavana päivänä bussiasemalle ja jeesaa
hankkimaan lipun. Nina ja siippansa ilmoittivat lähtevänsä koteihinsa ja siippa
vielä mitään kyselemättä maksoi meikäläisen hörsimän miehisen mansikkapirtelön.
Seuraavana aamuna herään vanhasta tutusta raflan takahuoneesta kun puhelin soi,
vastaan ja kuuluu epämääräistä indonesian kielistä naisen momotusta. Haloo? who
is this? Oh sorry, Nina. naisen ääni vastaa. Puoli unessa tajuan, ei perkele se
bussi! Nina kuitenkin rauhoitteli ja sanoi että käydään ensi katsomassa millon seuraava lähtee. Tovin päästä
hän ilmestyikin ravintolan eteen skootterilla ja lähdettiin katsastamaan bussia.
Kello oli vähän yli kymmenen aamulla ja seuraava bussi lähtisi neljän aikaan iltapäivällä
joten Halusi näyttää meikäläiselle paikkoja. Ihan hyvä sinänsä koska Ijac ja Giyanto
oli minun tapaani saapuneet vasta Borneoon, eivätkä kumpikaan tunteneet juurikaan
Bankalan punia. Ensimmäisenä mentiin käymään ninan himassa jossa sen äidillä meinas
tulla silmät päästä ulos kun tulin ovesta sisään. Mutta sokista toivuttuaan oli
oikein mukava ja vieraanvarainen. Mentiin pikku bambulautalla joen yli Bankalan
puni kiinalaiselle alueelle, jossa tosin ei juurikaan enää kiinalaisia budjaile
mutta perinteinen arkkitehtuuri on säilynyt taloissa jotka seisovat paalujen päällä
ja alla on vetistä rämemaastoa ja talojen välillä loputon kävelusiltojen labyrintti.
Käveltiin monta tuntia ympäri ämpäri aluetta, välillä pysähdellen moikkaamaan sukulaisia
joita Ninalla tällä puolella jokea oli aika paljon. Pysähdyimme pitämään sadetta
kuistin alle Ninan serkkujen talon eteen, oli kiva pitkästä aikaa jutella jonkun
kanssa jolle ei tarvinnut puhua avainsanoilla saadakseen toisen tajuamaan ylipäätänsä
edes aihepiirin josta puhut. Sillä aikaa olivat talossa sisällä laittaneet pöydän
koreaksi kun kerrankin saatiin valkonaama käymään, ja vielä suomesta. Maistelin
kaiken maailman sapuskoita joiden osan raaka-aineita en välttis halua edes tietää..
kerrankin oli onni että sapuska oli niin tulista että ei osannut sanoa mistä sen
on valmistettu :) Tuli myös maisteltua iso kasa kaiken maailman hedelmiä joita en
ollut ennen nähnyt. Ajan mennessä taas kerran siivillä huomasin että kellö lähenee
uhkaavasti neljää ja meikäläisen bussin lähtöä. Nina ajoi skootterilla kaatosateessa
niin kovaa kun pääsi takaisin raflalle hakemaan meikäläisen repun ja kun pääsin
bussiin oli ensimmäiset viitisen tuntia suht vittumaiset ilmastoinnin huutaessa
täysillä ja meikäläisen vaatteet läpimärkinä sateen jäljiltä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti