Menolippu minne vaan: In the jungle, the mighty jungle...

Seuraavan päivän suunitelma oli lähteä patikoimaan viidakkoon Loksadon alueelle, noin viiden tunnin ajomatkan päähän banjarmasinista ja viettää siellä kaksi päivää ja yksi yö. olimme edellispäivänä käyneet jo pummaamassa Amungin kaverin Bown mukaan koska tällä oli maasturi. 5h skooterin tarakalla ei varsinkaan vielä repun kanssa olisi ollut hirveän kivaa. Mukaan lähti meikäläisen lisäksi Amung, Bow ja Jackie. lähdimme matkaan pikkuisella jeppimallisella suzuki katanalla jonka habitus sopi tunnelmaan kuin kirsikka kakun päälle, vihdoinkin pääsen oikeasti kunnolla viidakkoon ensimmäistä kertaa :D Perille päästyämme aloitimme kävelemisen Dayak kylästä joita tuli muutama matkan varrella vastaa. Dayakit ovat niitä maailman kuuluja pääkallon metsäjiä joista indiana jones tyylisissä leffoissa kerrotaan tarinoita. Kävelyä viidakossa oli luvassa noin viisitoista kilometriä per suunta joka ei sinänsä kuulostanut paljolta mutta huomasin todella nopeasti että viidakossa jossa maaston äkilliset korkeus muutokset ja päikoittain haasteellinen kasvillisuus(lämpötiloista puhumattakaan..) tekee etenemisestä tasoltaan aivan toisenlaista kun olen esimerkiksi lapissa vaeltaessani tottunut kokemaan, jokainen kilsa tuntuu suomen maastoon verrattuna kahdelta. Kymmenisen kilometria joen vartta käveltyämme tulimme toiseen Dayakien kylään. Oikeen mukavia ja hymyilevää sakkia. Ihmisten päät vaan kääntyi melkeen 180° kun kaikki seurasivat katseellaan meikäläistä, valkoista miestä eivät ole kovin montaa kertaa nähneet sillä näille seuduille ei kovin moni länsimaalainen turistilänsimaalainen kundien kertoman mukaan eksy. Jokaisella pienelläkin kylällä on oma päälikkönsä. Päällikkö on enemmänkin kylän vanhin kuin hallitsija, mutta viimekädessä tekee kylää koskevat tärkeät päätökset. Kylän päälikkö ei ollut paikalla juuri silloin kun me kylästä läpi kuljimme vaan oli ihmisten mukaan pistämässä bambua nippuun jossain päin skuttaa mutta tulisi ennen pimeän tuloa takaisin. Päätimme kävellä jäljellä olevat viitisen kilometria ripeästi joen ylä juoksulle jossa sijaitsi aivan hemmetin hieno vajaa parikymmentämetrinen vesiputous jonka holleille oli tarkoitus jäädä yöksi, tervetuloa paratiisiin! Minä ja Among menimme kylään takaisin kysymään kylän päälliköltä lupaa yöpymiseen heidän maillaan.päälliköltä. Amung sanoi tämän olevan todella tärkeää sillä Dayakit omaavat yliluonnollisia voimia(esim teleportaatio) joita emme haluaisi heidän käyttävän vastaamme jos olisimme luvatta heidän maillaan. Tämä vahvistaa todeksi lukemani tiedon siitä että usko Dayakien magiaan elää yhä vahvana saaren muslimi yhteisön keskuudessa. Palasimme takaisin vesiputoukselle ja viritimme leirin pystyyn, kundien varustelutaso leiriytymisen suhteen oli nolla joten lainasin heille huovan jonka päällä nukkua ja virittelin heille sadeviitastani ja hyttysverkota yösijan. Itselleni pistin riippumaton roikkumaan ja sade suojan päälle hyttysverkkoa en tarvinnut koska vesiputouksesta tuleva jatkuva tuulen vire karkotti hyttyset käytännössä kokonaan, joka täällä yhdessä saaren punaisimmista malaria-alueista oli aika passeli homma. Pimeän tultua pistimme notskin pystyyn ja kokkailime pussinuudeleita ja keitimme teetä. Kun pimeä laskeutui alkoi tuhansien ja tuhansien tulikärpästen tanssi, joka oli kuin kipinä meri sysimustassa pimeydessä. En ollutkoskaan nähnyt tulikärpäsiä livenä, ainoa bioluminenssi jota olen päässyt tätä aikaisemmin todistamaan on ollut kiiltomato suomessa joka ei ollut mitään tähän luonnon omaan valoshowhun verrattuna.. Yritin ottaa paljon kuvia mutta kameran suorituskyky vaan ei riittänyt näin pimeässä. Edes pisimmalla valotus ajalla ei oikeen tullut hyviä koska, toisin kun olin kuvitellut tulikärpäset eivät tuota jatkuvaa valoa vaan vilkkuvat ja näyttävät vihrtäviltä nuotion kipinöiltä jotka sammuessaan katoavat yöhön. Ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista elämässä tähän saakka.

Seuraavana päivänä sama kävelyreissu takaisin luottoajokkimme katanan luo ja takaisin Banjarmasinia kohti. Käytiin Bown luona peseytymässä ja sitten olikin jo meikäläisen aika lähteä. Kundit heitti meikäläisen bussiasemalle josta jatkan Balikpapaniin. Iso käsi hepuille että ottivat mut porukkaansa kuin yhden omistaan ja ilman mitään ennakkoluuloja.