Hanoi didnt rock, so lets try Burma

Seuraavana iltapäivänä hyppäsin bussiin joka vei minut yön yli Hanoihin. Hanoi on iso ja kallis kaupunki, tämä tuli nopeasti selväksi jo hotellien hintoja tiedustellessa. Hinta taso oli melkein kaksin kertainen esimerkiksi Hueen verrattuna. Pohjois vietnamissa, noin yhdeksän tunnin bussimatkan päässä olisi ollu Be Ben kansallis puisto, mutta jouduin jättämään menemättä silla kansallispuiston koluamiseen olisi tarvinnut ainakin kaksi päivää plus matkat. Ajattelelin että olisin vaihtoehtoisesti vuokrannut mopon ja ajanut halong bayhyn, noin 150 kilsaa hanoista itään. Tämäkin hieno suunnitela kariutui kaupungin hirveään hintatasoon, sillä pärren vuokraus oli ihan ryöstöbisnestä. Kun summaan Vietnamissa viettämäni pari viikkoa yhteen, sanoisin että Vietnam on tosi kaunis maa, mutta ottaa vauhdilla Thaimaata kiinni turisti massoillaan. Eli siis mitään Borneon kaltasta kokemusta oli tietysti ihan turha odottaakkaan. Turistimassoista huolimatta Vietnam kuitenkin kumma kyllä on vierailemisen arvoinen paikka. Jostain kumman syystä esimerkiksi Hoi annissa tuli kumman lämmin ja kotoisa fiilis. Ja ne apinat, varsinkin vauvelit veivät sydämmen ihan totaalisesti! Parin päivän Hanoissa oleilun jälkeen oli aika taas lähteä lentokentälle, nyt suuntana Bangkok. Lentokentällä oli finskin lähtöselvitys tiskit, hymyilin vielä enemmän kun kajareista pärähti kuulutus suomeksi jossa kehotettiin matkustajia nousemaan helsingin koneeseen, siitä oli taas hetki aikaa kun olin kuullut suomen kieltä. Bankokin lentokentälle saavuttuani, tiesin jo gestarin johon menisin. Olin valinnut paikan sen perusteella että sinne voi jättää matkalaukkuja pitkäksi aikaa säilöön. Natobagi ei valitettavasti voi tulla mukaan seuraavaan kohdemaahan, sillä se on nimeltään Burma. Bangkokiin tulin myös sen takia että täältä on helpoin ja nopein hoitaa viisumi Burmaan. Bangkok ei ole viime visiitin jälkeen muuttunut pätkääkään, se on edelleen sama ylikansoitettu turistihelvetti jossa kaikki yrittävät saada matkalaisen vapautumaan mahdollisemman suuresta osasta maallista mammonaansa joka painaa lompakkoa henkisen valaistumisen tiellä. Puhumattakaan idiootti brittituristeista. Kaikesta tästä huolimatta mieleeni heräsi paljon kultaisia muistoja kun kävelin samoissa paikoissa kuin kolme vuotta stten. Seuraavana aamuna painelin Myanmarin suurlähetystöön, kourassani passi, kaksi passikuvaa, kopio lentolipuista ja lapulle kirjoitettu randon osoite Rangoonista(Yangon) Tämän enempää ei tosiaan viisumin saantiin tarvinnut. Itseni lisäksi viisumin hakioita oli parisen kymmentä, suurin osa thaimaalaisia. Sain hakemus lomakkeen ja täytin sen kymmenessä minuutissa. Ainoa silmään pistävä osa hakemuksessa oli työhistoria osio jossa piti antaa selvitys kahdesta viimeisestä työpaikasta puhelin numeroita ja päivämääriä myöten. Jouduin tottakai repäisemään puhelin numerot ja päivämäärät täysin hatusta. Tarkka syyni on ilmeisesti sen takia koska maahan eivät tosissaan ole tervetulleita ihmisoikeus aktivistit ja etenkään journalistit. Hetken pieni leprechauni pääni sisällä yritti minia kirjoittamaan kahteen viimiseen työpaikkaan c.i.a ja setsämänpäivää sekä työn kuvaukseksi demokraattinen vapauttaja/robin hood. Hillitsin kuitenkin tuon vihreä hattuisen pienen miehen. Painuin muutamaksi tunniksi istumaan terdelle ja hain passini iltapäivällä ja nyt siinä komeili burman viisumi, ja on muuten aika pähee. Viisumin saaminen suhui todella helposti, ainoaksi varsinaiseksi ongelmaksi osoittautui rahan vaihto. Tarvitsin amerikan dollareita, enkä ihan mitä tahansa dollareita, vaan uusia ja täydellisessä kunnossa olevia seteleitä jotka ovat painettu vuoden 2006 vuonna tai jälkeen. Tämä johtuu siitä että ainoa valuutta jota Burmassa voi vaihtaa paikalliseksi rahaksi on dollarit. Jos setelissä on yksikin pienen pieni repeämä, taitos, tahra tai muu sitä ei enää ota yksikään rahan vaihtaja vastaan. Toisin sanoen se ei enää ole minkään arvoinen burman rajojen sisäpuolella. Miksi näin? En tosiaan tiedä, mutta niin se vain on. Eikän burman valuuttaa saa vaihdettua missään muualla kuin burmassa sillä sen kuljettaminen maan ulkopuolelle on laitonta. Jouduin käymään neljä pankkia läpi ennen kuin sain tukun seteleitä jotka läpäisivät pelkästään minun seulani.

Pohjoiseen

koditon mies manilassa

En saanut cebusta citystä hoidettua lautaa, joten turvauduin plan b;hen, eli mennä dösällä muutama tunti saaren pohjoiskärkeen, Bogon pikkukaupunkiin josta lauttoja lähtee päivittäin. Tiesin että lautta lähtee myöhään joten ajattelin tappaa aikaa Cebu cityssä. Kun olin kierrellyt ostareita ja ruuhkaisia katuja muutaman tunnin , huomasin ajan matelevan etanan lailla. Löysin tähän ratkaisun menemällä leffaan. Teatterissa pyörivistä leffoista ainoa vähänkään katsomisen arvoinen oli Fast and furious6. seurasi parituntia käsinkosketeltavaa jännitystä, toimintaa, kauniita naisia, autoja sekä toinen toistaan ennalta arvaamattomampia juonen käänteitä, elokuvan toimittaessa katsojan reseptoreihin myös edeltäjistään tuttua rahaviihde paskaa. Bussi alle ja Bogoon. Dösä jätti meikäläisen risteykseen josta hoidin kyydin ittelleni parin kilsan päässä olevaan satamaan, skootterin pakkarilla, kuinkas muutenkaan. Satama oli pieni, laituri veti juuri ja juuri kaksi matkustaja lauttaa. Parin tunnin odottelun jälkeen laiva lähti satamasta. seuraani liittyi n. nelikymppinen transu. aluksi oli ihan mukava jutella mutta loppua kohden shemale oli hyvin, hyvin rasittava. Tämä pitikin meikäläistä hereillä koko yön pälättäen jatkuvalla syötöllä milloin mistäkin aiheesta. Aurinko alkoi nousta, näin ymärille piirtyvien saarten ääriviivat. näky oli kaunis, otin paljon kuvia. mutta tähän saakka lukeneet jo tietävätkin niiden surullisen kohtalon.. Paikalliset kalastajat seilailivat veneillään pyydystäessään aamun ensimmäistä saalista. Saavun Masbaten saarelle. satamassa odottaa muutama pikku hiace jotka lähtevät masbate cityyn sitä mukaa kun täyttyvät. Itse saari oli erittäin kaunis ja omasi kiireettömän ilmapiirin jota saattoi ihailla kun ihmiset tekivät arkisia askareitaan omaan rauhalliseen tahtiinsa. Matka masbate cityyn kesti kolmisen varttia. Masbate city, minun mielestäni on enemmänkin town kuin city. pieni ja kodikas kalastaja kaupunki, jossa vietin muutaman päivän chillailun merkeissä. Olis ehkä voinut viettää mastabella hieman enemmänkin aikaa, mutta viimeistään 31.5 piti olla Manilassa koska lento Vietnamiin lähtisi 1.6. Kun odottelin Laivan lähtöä Luzonille, satamassa uiskenteli tusinan verran kakaroita jotka hyppivät veteen laivan katoilta. Penskat olivat silminnähden erittäin taitavia uimareita ja vaikuttivat melkeen syntyneen veteen. Ihmiset heittelivät laivan kannelta yhden peson kolikoita veteen ja lapset sukelsivat niitä menestyksekkäästi, varastoiden sukelletut kolikot suuhunsa, osa kakaroista näyttikin siltä että niillä olisi kaksi pesispalloa poskissaan. Nostan hattua, sillä ilman uimalaseja penskat sukelsivat vajoavia kolikoita ja uivat parinkymmenen metrin matkan silmän räpäyksessä seuraavan kolikon luo. Muutaman tunnin laivamatkan jälkeen luzon näkyi piirtyen vuoristoisena taivaanrantaan. Korkea tulivuori tuprutti hiljalleen savua siniselle taivaalle. Pilar, pikkunen satamakaupunki otti sammakkomiehen vastaan. Hyppäsin jeepnyyn jolla matkasin Legaspi cityyn. Olin lähellä manilaa, sen huomasi sillä melkeen kaikki kaupungin gestarit olivat täynnä ja jouduin tunnin verran pyöriä moottoripyöräkuskin kanssa pitkin kaupunkia ennen kuin ulihinnoiteltu ja vapaa yö sija vihdoin löytyi. paikka oli myös täynnä muita länkkäreitä. Seuraavana päivänä ajattelin että painaa sitten vain suoraan manilaan, sillä meno tuskin hirveästi muuttuu. Eipä siis muuta kuin bussilla Manilaan seuraavat 12h. Saavuin perille joskus kolmen aikaan yöllä. Bussia vastassa oli kasa taksareita kilpailemassa kyydeistä. Hyppäsin cabiin ja kerroin haluamani gestarin osoitteen. Järkytyksekseni huomasin että Manila on filippiineillä ainoa paikka jossa taksit eivät käytä mittareita. vaatimuksistani huolimatta ei suostunut laittamaan mittaria päälle ja pyysi 350 pesoa matkasta. Kiitos google mapsin tiesin kuitenkin tarkalleen kuinka paljon määränpäähän oli matkaa, ja laskin sen kustantavan mittarilla noin 100 peson luokkaa. perillä riitelimme hinnasta ja minulla meni hermot. Totesin että joko maksan 100 pesoa tai vaihtoehtoisesti en yhtään mitään. Hintelä kuski punnitsi minua katseellaan ja uhkasi soittaa poliisit jos en maksaisi. Vedin länkkärikortin esiin ja sanoin että siinäs soittaa, meikäläisellä löytyy kyllä senverran rahaa että voin lahjoa sen kytän vaikka vetämään taksaria perseeseen kun lätkäsen 5000 pesoa kouraa, tässä tapauksessa tksari ei kuitenkaan saisi rahojaan. Riitely loppui siihen sillä kuski tiesi edellämainitun pitävän paikkansa, Ja tyytyi normaali hintaan eli siihen 100 pesoon. Joskus korruptiokin voi olla turistin puolella.. Gestari oli mukava pikku majatalo joka oli sen verran syrjässä että asiakkaat olivat pääosin filippiinoja jotka olivat käymässä manilassa, tai muuten vaan ulkoruokinnassa. Seuraavana päivänä kävikin sitten aikaisemmin ilmottama episodi kameran kanssa. Samalla kun lähdin ostamaan uutta kameraa, katsastelin myös kaupunkia. Manila lunastaa kaikki kauhutarinat jota siitä on kirjoitettu, ilma on niin paksua että sitä voi leikata kädellä, helvetin likainen ja ylikansoitettu. Täynnä myös varkaita ja hyväksikäyttäjiä, sekä kodittomia ihmisiä. En suosittele kenellekkään. Manila on vähän niinkuin turku suomelle, eli filippiinien persereikä. Seuraavana iltana sain idean käydä ottamassa kuvia kun nyt ihan bränäri kamera kerta on. Halusin päästä jonkun korkean rakennuksen katolle jotta saisin koko paskan tallennettua lintu perspektiiviin. Pian huomasin kuitenkin että tämä ei olisi mahdollista ellen lunastaisi käyttööni jonkun luksushotellin kattohuoneistoa. Kauempana näin maailmanpyörän nousevan korkealle ja pääni päälle syttyi idealamppu. Talsin huvipuistoon ja osti minimimäärän laitepilettejä(3) ja menin maailman pyörään. Valitettavasti idea oli teoriassa parempi kuin käytännössä sillä kori heilui koko ajan ja oli täysin umpinainen blexikoppi. Bleksi oli myös paskanen ja täynnä naarmuja sekä nenän jälkiä. Jouduin tunnustamaan tappioni. Lähtiessäni lykkäsin jäljelle jääneet piletit ulkopuolella hengaaville kodittomille kakaroille. Seuraavana iltana olikin sitten lähdön aika ja suuntana lentokenttä. Kaikenkaikkiaan Filippiinit on erittäin kaunis ja ennen kaikkea vastaanottavainen maa. Parhaimmat muistot pitää ehdottomasti sisällään mindanao, paikka jossa pääsee oikeasti kokemaan filippiiniläisen kulttuurin ja vieraan varaisuuden ilman jenkkituristien tuomaa korruptiota ja muuta skeidaa. Aika on taas mennyt siivillä ja tällä kertaa taakse ja muistoihin jää Filippiinit.

jeepny

kisu

kuvaa hyvin Manilaa..

kisu no. 2

HUOM. baby on board.

bygga miehet paino hommia viela auringon laskiessa.

Manila maailman pyorasta katsottuna

Huomaa keille uusien kerrostalo asuntojen mainonta on suunnattu, lankkareille joilla on filippina vaimo...