Menolippu minne vaan: Hikeä, guanoa ja kyyneleitä

Lähdin Lundusta bussilla takausin kuchingiin jossa vietin myös seuraavan yön, samaisessa hotellissa kuin aikaisemminkin. seuraavana iltapäivänä hyppäsin bussiin joka lähti kohti Miriä. 12h istumista ennenkuin saavuin kyseiseen kaupunkiin. Mirin bussiasema sijaitsee aika syrjässä kaupungin keskustasta. Saapuessa tein sen virheen että ajattelin säästää ja kävellä keskustaan. Nelisen kilsaa kävelyä ja alkoi kaduttaa kun ei vieläkään keskustaa näkynyt. Sinänsä ihan mukava aamulenkki, köpötellä kohti auringon nousua ja kattella samalla kuinka maailma pikkuhiljaa heräilee sarastavaan aamuun. Viereeni pysähtyi auto jossa oleva heppu tarjosi kyytiä 2,5 egen hintaa, en tässä vaiheessa enää kieltäytynyt. Kaupunkiin päästyäni olin jo todella väsynyt ja univelkainen. Ensimmäinen hotelli oli tosi kallis, mutta onneksi meikäläisellä ei ollut tarpeeksi käteistä että olisin voinut huoneen ottaa. Sillä jos minulla olisi riittävästi rahaa ollut, olisin huoneen ottanut koska olin niin poikki. Pankkiautomaatin etsimismatkalla löytyikin sitte meikäläisen budjetille sopiva ja halpa murju joka oli tähän asti kolkoin paikka jossa tällä reissulla oon yöpynyt.. Seuraavana aamuna otin bussin kohti Niah nimistä kansallispuistoa. Matka kesti parisen tuntia ja bussi pysähtyi Batu Niahn risteykseen. Batu Niah on pieni kaupunki jonka läheisyydessä kansallispuisto sijaitsee. Risteyksestä hoidin itselleni autokyydin kaupunkiin. Batu niahsta oli vielä kolmisen kilometriä kävelyä joen vartta pitkin ennen kuin saavuin kansallispuistoon, joen varrella oli palmuöljy plantaaseja ja pieniä taloja siellä sun täällä. Sain istelleni neljän hengen soluhuoneen ja olin ainoa asukas, ihan jees. Aamulla kävin maksamassa huoneen ja kävelin takaisin Batu Niahn nostamaan rahaa. auotomaatti ei hyväksynyt meikäläisen elektronia ja visan tunnuslukua en muista ulkoa ja se tietysti oli meikäläisen kamojen joukossa huoneessa, vittu. Ei muuta kuin sama reissu taas edestakaisin ennen kuin sain rahaa seinästä. Seuraavaksi oli vuorossa itse puiston ja sen luolien tutkiminen. Niahn kansallis puisto ei ole sieltä isoimmasta päästä ja on hyvin hoidettu. Ensin joen yli veneellä jonka jälkeen noin 45min kävelyä betonista polkua ja kävelysiltoja pitkin kunnes saavuin ensimmäisen luolan suulle. Luola oli toiselta sivulta osittain avonainen ja sen sisällä oli puusta kyhättyjä häkkyroitä jotka muistuttivat rakennustelineitä. Myöhemmin selvisi että nämä olivat linnun pesien kerääjien tekemiä. Kävelin luolan läpi ja ulos toisesta päästä. Nyt saavuin Niah caven suuaukolle, joka oli valtavan kokoinen. Luolan suulla oli argeologisia kaivauksia jotka olivat aidattuja. Täältä on aikoinaan löydetty kaakkois aasian vanhimmat ihmisjäänteet. Itse asiassa yksiä vanhimpia maailmassa. Sitten luolaan, joka oli valtavan kokoinen ja itseasiassa ei ollut pelkästään luola vaan myös luolasto. Lepakon paskaa eli guanoa oli joka paikassa kuten myös sen tuottajia joita vilisi luolan katto mustanaan. luolan katosta roikkui puisia kakkoskakkosesta tehtyjä liaanin tapaisia paaluja joissa oli noin kahdeksan jatkosta. Näitä pitkin sekopäiset linnunpesien kerääjät kiipeilivät kakskyt kolkyt metriä ylös ilman mitään turvavälineitä. Ei ihme että vuosittain sattuu aika monta kuoleman tapausta ammatin harjoittajien keskuudessa. Paraslaatuisimmasta linnunpesästä saa sellaiset 1000$ kilolta ja se on näille ihmisille tarpeeksi rahaa että riskeeraavat joka päivä henkensä. Linnun pesistä valmistetaan keittoa joka on kiinassa saman lainen herkku kuin kaviaari venäjällä. Etenin syvemmälle luolastoon jossa oli pimeää kuin perseessä. Onneksi luotto ledlenseri oli mukana valaisemassa tietäni. tuntui kuin olisi ollut indiana jones leffassa. Jonkun aikaa luolastossa samoiltuani saavuin toiselle suuaukolle josta olisi ollut pääsy lähellä sijaitsevaan toiseen luolaan jossa olisi ollut ikivanhoja seinämaalauksia muinaisilta ajoilta. Epäonnekseni pääsy sinne oli estetty seittemisen metriä korkealla teräskaltereilla joiden päällä oli vielä teräviä piikkejä estämässä meikäläisen kaltaisia sääntöjen rikkojia kiipeämästä yli.. Kyltin mukaan luolassa tehtiin jonkin sortin korjaustöitä kävelysiltoihin liittyen ja sitä johtuen se oli suljettuna yleisöltä toistaiseksi. Harmittaahan tuo mutta minkäs teet.. Matkalla takaisin pimessä luolassa lavastin omat seinämaalaukset käyttämällä kameran itselaukaisinta ja taskulamppua apunani ;) Palattuani luolan suulle, jäin odottamaan pimeän tuloa ja lepakoiden ulos lentoa. Odotin kunnes aurinko laski mutta pettymyksekseni mitään ei tapahtunut, lepakoita tosin lenteli sankoin joukoin luolasta ulos mutta ei kuitenkaan mustana pilvenä miljoonittain kuten olin lukenut. Lähdin harmissani kävelemään takaisin öisen viidakon läpi. Tämä osoittautui hienoksi kokemukseksi, lintujen ja eläinten ääniä joka puolella ja satoja tulikärpäsiä pörräili ympäriinsä kävellessäni sysimustan sademetsän läpi joen varteen. Viimeinen vene oli mennyt aikoja sitten, enkä ollut edes hoksannut kysyä kuinka myöhään ne kulkevat. Onnekseni vastarannalla näkyi liikettä laiturin lähellä. Vilkutin taskulamppua kiinnittääkseni hahmon huomion ja joka onnekseni olikin venekuski joka oli tullut vielä varmistamaan että vene on kunnolla köytetty laituriin. Sain kyydin toiselle puolelle. Olo oli helpottunut sillä en olisi halunnut kokeilla mahdollisuuksiani uimalla krokotiilejä kuhisevan joen yli..