Farewell Indonesia and hello Malaysia

Ijac, minä ja Giyanto

Jie steak

auringonlasku vikana iltana Pangalan bunissa

Minä ja Nina

Viimeinen päivä pangalan bunissa meni pitkälti siihen että sain hoidettua tuliaiset postiin ja kävin vuorotellen moikkaamassa läpi kaikki p-bungissa olevat kaverit. seuraavana aamuna oli sitten lähdön aika, tätä paikkaa ja näitä ihmisiä tulee kyllä ikävä. uskomattoman lämminhenkistä ja vieraan varaista porukkaa jotka ottivat meikäläisen vastaan avoimin sylin ja ilman mitään ennakkoluuloja, Ijac ja Giyanto jotka ottivat minut vieraakseen ja majoittivat ja ruokkivat koko p-bunissa oloajan, Nina joka 10minuutin tuntemisen jälkeen hoiti mulle yöpaikan ja kaverinsa näyttämään paikkoja toisella puolella saarta sekä jälkeenpäin esitteli pangalan bunia ja sen ihmisiä ja elämää. Norma perheineen joka kutsui minut kotiinsa heti kun tavattiin ja tietty Firman, tuo härski ilopilleri joka himoitsi meikäläisen zippoa ja suoritti kolikollaraapimisrituaalit. Halusi että esittelisin hänet jollekkin suomalaiselle tytölle, kovat on pojalla puheet mutta veikkaan että menis pupu pöksyyn kun oikeasti jonkun suomineitosen tapaisi :)
Lähdön aika, ijacin kyydillä skootterilla lentokentälle. Lentokenttä muistutti enemmän suomalaista bussiterminaalia kuin lentokenttää. Turvatarkastuksesta olisi päässyt vaikka sinko olalla läpi, heitin laukut läpivalaisuhihnalle ja kysyin että missä korit johon saan tyhjennettyä taskuni, hepu sanoi että ei oo ja viittoi kävelemään metallin paljastinportin läpi joka tottakai rupesi huutamaan kun oli vyö päällä ja taskut täynnä tavaraa. Heppu läppäisi kaikki taskut ja viittoi peremmälle. Checkinnissä jouduin maksamaan kympin verran matkatavaroiden ylipainosta sillä pikku potkurikoneeseen sai laittaa ruumaan vain 10kg lisämaksutta. Ennen portille menoa odotti vielä yksi turvatarkastus jossa taskut sitten piti tyhjentää, läpivalaisukoneen näyttöpäätteen edessä istui virkailija joka ei edes katsonut mitä hihnalla meni, vaan pelaili puhelimellaan angrybirdsiä. Konetta odotellessa seuraani liittyi Norma ja häntä saattamaan tullut miehensä, norma oli matkalla syrabayan kautta soloon ja sattui sopivasti lentämään samana päivänä kuin minä. Itse kone jolla lensin oli pieni potkurikone joka oli sekä ulkopuolelta että sisältä semi rähjäisen oloinen.Lipussa luki että suora lento mutta teki silti laskun ketapangiin, tuli vielä suht ryminällä alas. Ajattelin että nyt tiedän miksi kaikki indonesialaiset lentoyhtiöt ovat euroopan mustalla listalla.. Lentoliikenne muistutti paljon bussiliikennettä, kone laskeutui ketapangiin, osa porukasta poistui koneesta ja osa (mm.minä) jäi koneeseen koska jatkavat matkaa pontianakiin, pois lähteneiden tilalle tuli uusia ihmisiä ketapangista joiden kamojen ruumaan lastaus tapahtui samaan aikaan kun ihmiset kiireellä nousivat koneeseen. Laskeuduin Pontianakiin, nappasin laukun hihnalta ja tein perinteiset, eli en ottanut taxia heti ovelta. Kävelin kilometrin verran tietä pitkin pois lentokenttäalueelta. Tien toisella puolella vanhempi papparainen viittoi ojekkia, ajattelin että mikäs siinä, kysyin ukkelilta kuinka paljon rahaa hän haluaa reissusta bussiasemelle josta pääsee entikongiin, rajalle. Heppu sanoi että satatonnia, nauroin päin naamaa. Reaktioni huomattuaan sanoi että viisikymmentä, johon totesin että saat korkeintaan kaksikymmentä, vaikka en edes tiennyt kuinka pitkä matka bussiasemalle oli. Heppu suostui, ja ajoimme parinkymmen minuutin matkan kälysen puljun pihaan josta lähti autoja entikongiin, siis autoja ei busseja. Ajattelin että tämä on luultavasti niin kallista lystiä että ei auta kun käydä kuulemassa karmaseva hinta ja vetää ovelta ukandat. Yllätyksekseni kaheksan tunnin kyyti ilmastoidussa citymaasturissa jossa sai vedellä körpöä sisällä ei bungannutkaan kuin sata tonnia(saman verran kuin ukkeli yritti pyytää 20min skootterimatkasta) ostin lipun ja olin antamassa maksua ojek kuskille kun tämä ahne paska rupesi vaatimaan lisää rahaa vaikka olimme jo hinnan matkan alussa sopineet, meinasi päreet palaa ja korotinkin aikalailla papparaiselle ääntäni tämän vaatiessa 50tonnia 20 sijaan. Tenttasin papparaiselta että jos sadallatonnilla pääsen rajalle saakka autolla niin hänen skootterin romullaan pitäisi päästä viidelläkymmenellätonnilla vähintään sama matka. Lukkäsin paskiaiselle 20tonnia käteen (yli hinta sekin, mutta alunperin sovittu summa) papan jäädessä inisemään ja pyörittelemään käsiään haistatin herralle vitut ja totesin että enempää et saa. Muut paikalla olijat katselivat huolestuneen näköisenä meikäläisen ärjymistä, mutta eivät puuttuneet tilanteeseen koska tiesivät yhtä hyvin kuin minä että heppu yrittää kusettaa meikäläistä. Kamat autoon ja kohti rajaa kuskin nauraessa makeasti sille kun auton lähtiessä ojek kuski jäi jotain ilveilemään ulkopuolelle ja meikäläinen nosti vastaukseksi keskisormen pystyyn. Kuski ei juuri englantia taitanut mutta tulin siitä holimatta kaverin kanssa hyvin juttuun, mukava ja rehti kaveri. Pysähdyimme puolessa matkassa syömään, vedin riisit tofuineen ja kanoineen naamaan. Kävelin kassalle ja nainen katsoi ensin minua ja sitten kuskia, kuski sanoi naiselle bahasaksi muutaman sanan ja äänen sävystä ja aterian hinnasta päättelin kuskin sanoneen että ei yrittäisi kusettaa ylihintaa. Jotain hyötyä pontianakissa pystyyn laittamastani kohtauksesta siis loppupeleissä oli. Saavuimme myöhään illalla entikongiin, raja kaupunkiin. Kuski sanoi rajan olevan siltä päivältä jo kiinni ja aukeavan seuraavana päivänä yheksältä aamusta. kysyin että löytyykö täältä tähän aikaan mitään paikkaa jossa voisi nukkua, kuski pyöritteli päätään ja sanoi että voin nukkua hänen luonaan yön ja seuraavana päivänä hän heittäisi minut rajalle.Kuskilla oli huone pikku kiskan yläkerrassa. Yöpaikka haisi kissan kuselle ja sisällä pörräsi hyttysiä. Levitin huopani kovalle lattialle ja kietouduin siihen. Kumma kyllä, nukuin hyvin. Aamulla kuski heitti minut parinkymmenen minuutin päähän rajalle. Perille päästyämme kuski osoitti raja-asemaa ja sanoi: "over there, welcome to malaysia" Rajan ylitys sujui mutkitta ja sain passiini 90päivän oleskeluluvan malesiaan. Rajalla tullimies oli ystävällinen ja vaihtoi kolmisen kymppiä malesian ringiteiksi vielä ihan oikealla kurssilla, tämä oli hieno homma sillä rajalla ei rahanvaihtopisteitä ollut ja jollain muulla kuin perseellä olisi kiva bussimatka Kuchingiin maksaa. Malesian puolella rajaa ei ollut muuta kuin parkkipaikka joka oli täynnä pikku busseja jotka odottivat ihmisiä rajalta ja lähtevät liikkeelle kun ovat täynnä, tai kunnes joku maksaa täyden bussin hinnan. Lähestyessämme Kuchingia kerroin kuskille että haluan keskustaan. Käytin sanoja "Kuching cenral" kuski jätti minut ison tien varteen jonka vastakkaisella puolella oli iso ostos kompleksi jonka seinässä komeili teksti "Kuching sentral" . Että näin.. Tämä väärin ymmärrys osoittautui kuitenki hyväksi asiaksi loppujen lopuksi. Mestassa oli meinaan bussiterminaali josta pääsee melkeen joka puolelle malesian borneota. Kävin syömässä ja poistamassa kaiken maailman hyödykkeitä. Malesian sivistystaso indojen puoleen verrattuna on vähän kuin on vähän kuin vertaisi suomea ja venäjää. Maana samanlainen tuhkakuppi kuin venäjä se ei suinkaan ole, mutta ero malesian kanssa on suht sama. Täällä kaikki puhuvat suht ok englantia ja hintataso on 2-3 kertainen indoihin verrattuna. Ihmiset ovat ihan mukavia mutta eivät yhtä iloisia ja sosiaalisia kuin rajan toisella puolella, eikä meikäläinen tunnu enää olevan julkkis tai nähtävyys. Kukaan ei edes halua ottaa yhteiskuvia meikäläisestä, en tiedä kuinka kestän että en ole jatkuvasti huomion kekskipiste.. ;) Tutkailin internettiä yrittäessäni päättää mihin seuraavaksi, silmiini sattui Gunnug gaddingin kansallispuisto, joka sijaitsi vain parin tunnin dösä matkan päässä Kuchingista, Lundu nimisen pikku kaupungin liepeillä. Viimeinen bussi siltä päivältä lunduun oli jo kerennyt lähteä joten painoin terminaalin viessä olevaan pikku hostelliin joka oli yllätyksekseni erittäin edullinen ja siisti. Hain kaupasta muutaman bissen ja siirryin huoneeseen nauttimaan englannin kielisestä televisioviihteestä, pikkupurtavasta ja lämpimästä suihkusta.

Malesian ja Indonesia raja

Malesian puoli rajasta

"ei paskahedelmiä" kieltomerkki hostellin aulassa Kuchingissa. Kannatan.