Saari vaihtoon

Tuli aika lähteä. Painelin jeepnyllä bussiterminaaliin, samaan johon olin noin kuukausi sitten saapunut tuiki tietämättömänä Davaosta ja sen ympäristöstä paljoa mitään. Marssin sisään ja rupesin etsimään bussia joka menisi leyten saarelle. Huvin pian meikäläistä piiritti lauma trokareita jotka kaikki yrittivät myydä lippua johonkin suuntaan. Sain tietää että seuraava dösä leyten pääkaupunkiin, Taclobaniin lähtisi vasta kymmenen aikaan illalla, matka kestäisi sellaiset 16tuntia. ostin lipun ja vedin unta palloon muutaman tunnin itse terminaalissa. Siirryin lähellä olevaan kuppilaan vetämään mustekala renkaita ja olutta samalla kirjaa lukien ja tappaen aikaa. kuppila oli sama missä olin istunut kun saavuin Davaoon ensimmäisenä iltana. Kello alkoi lähennellä puolta kymmentä ja painuin takaisin terminaaliin. Yritin etsiä bussia mutta en löytänyt sitä mistään. kävelin kojulle jossa myytiin lippuja ja jossa oli edelleen joku läsnä. Näytin lippuani ja kysyin missä kyseinen bussi on. heppu katseli lipussa olevaa bussin numeroa ja totesi bussin lähteneen jo puoli ysiltä. Siis mitä vittua!? lipussa lukee selvästi bussin lähtöaika 10pm. Rupesin kiehumaan todenteolla ja rupesin tivaamaan missä lipun minulle myynyt paskiainen on ja mistä saan hyvityksen. Totesi että ovat lähteneet jo kotiin tältä päivältä ja että jos haluaisin päästä matkaan vielä tänään niin minun pitäisi ostaa häneltä uusi lippu, sillä hän on töissä eri bussiyhtiöllä kuin meikäläisen piletti ja ei tietenkään voi antaa hyvitystä toisen bussifirman lipusta. Päreet paloivat totaalisesti ja rupesin räyhäämään hepulle että tiedän kyllä hyvin että kaikki lipputrokarit asemalla tuntevat toisensa ja käskin häntä ottamaan puhelimen käteen ja soittamaan minulle lipun myyneelle kusipäälle ja kertomaan terveiset että jos ei itse ilmesty paikan päälle ja hoida minulle lippua bussiin tämän päivän aikana, odotan sitä aamuun saakka ja kun se ilmestyy duuniin, vedän turpaan niin että tukka lähtee päästä. yhtäkkiä huomasin olevani koko aseman huomion keskipiste, sillä en ollut säästellyt ilmoittaessani asian ääntä enkä voimasanoja. pelokaan näköinen miekkonen otti puhelimen ja soitti kertoen omalla kielellään saman asian kollegalleen. Hetken päästä puhelu päättyi ja heppu sanoi tekevänsä kaverinsa pyynnöstä palveluksen ja kirjoittavansa minulle lipun oman yhtiönsä bussiin ilman välirahaa, tyydyin tähän  sillä tiesin että parempaa diiliä ei olisi mahdollista saada. Puoli yhdentoista bussi oli ei ilmastoitu, toisin kuin bussi johon olin ostanut lipun. Hävisin siis jokatapauksessa joitakin kymmeniä pesoja rahaa, mutta kaiken kaikkiaan selvisin ihan hyvin tilanteen lähtökohdat huomioon ottaen. Silti vitutti. Bussi kuitenkin lähti liikkeelle ja pääsin matkaan. Aamilla saavuin surigaoon, Mindanaon pohjois kärkeen josta bussi jatkaisi lautalla matkaa Leyten saarelle. Nousin laivaan ja löysin itselleni aitiopaikan merelle, laivan keulasta. Laiva lähti satamasta ja katselin häikein mielin Mindanaon jäädessä koko ajan pienemmäksi horisonttiin. Vihdoin laiva saapui Leytelle. Ulos purkista ja takaisin bussiin. Ensivaikutelma saaresta oli että se on ainakin vuoristoisempi kuin Mindanao. Bussi matkasi vielä joitain tunteja kunnes olin perillä taclobanissa. Otin kaupungin liepeiltä jeepnyn keskustaan. Tacloban on oikein leppoisa ja kaunis pikku kaupunki meren rannalla, jostain syystä tuli jotenkin kotoisa olo kun käpytteli pitkin kaupungin katuja. Löysin itselleni pienen ja sopuhintaisen gestarin johon asetuin taloksi. Hengailin Taclobanissa joitain päiviä, lähinnä pyörien pitkin kaupunkia ja sen laitamia, sekä iltaisin istuskellen gestarin vieressä olleessa sympaattiesessa pikku jazz jointissa jossa oli tarjolla livemusaa, pikku purtavaa ja rauhallinen ja kotoisa tunnelma. Kaupungin liepeillä olisi ollut pieni vesi putous, mutta se jäi logistisien ongelmien ja laiskuuden takia käymättä. Olisi pitänyt mennä kahdella jeepnyllä ja lähteä aikaisin jolloin jeepnyt ovat tupaten täynnä ihmisiä. Heräsin tietty vähän myöhään ja yritin saada taksia. Homma vaan sattui olemaan niin että koko kaupungissa ei ollut kuin kourallinen takseja, enkä onnistunut pyydystämään niistä ainuttakaan. Kaiken kaikkiaan Tacloban oli kuitenkin mielyttävä paikka. Ainoana oikeasti negatiivisena asiana mainittakoon runsaslukuinen rotta yhteiskunta joka öisin piti bileitä muuten siistin gestarin käytävillä.