Menolippu minne vaan: Kulkurin Vappu

Lööbailtuani taas muutaman päivän huomasin että 21päivän viisumini alkaa lähestyä loppuaan. Pyysin joania mukaani maahantulovirastoon, sillä ounastelin että prosessi ja siihen liittyvät paperityöt ovat mutkikkaita ilman paikallista apua. Saavuimme viraston pihaan ja portilla vartia käänytti Joanin heti pois. Valtion virastoissa on täälläpäin melkeen kaikissa säädyllisyyttä noudattava pukukoodi(ei: shortseja, hihattomia paitoja/toppeja, sandaaleita ja vaatteiden oltava "siistit".) Joan shortseissaan, läpykkäissään ja raidallisessa topissaan oli siis kävelevä malliesimerkki siitä miten kyseiseen paikkaan juuri ei saisi pukeutua. Onneksi itsellani oli jalassa kengät, päällä kaulus paita ja jalassa reisi taskuhousut, joten laskivat meikäläisen sisään. Kaikkien ennakkoluulojeni vastaisesti asiointi virastossa sujui meikäläisen kohdalla kuin rasvattu. Olin niin ystävällinen virkailioille kuin suinkin pystyin ja he auttoivatkin minua täyttämään kaikki kohdat lomakkeista joita en ymmärtänyt. Osasyy tähän saattoi olla se että kun vastailin virkailian uteliaisiin lisäkysymyksiin, kuten onko minulla vaimoa tai tyttö ystävää filippiineillä, vastasin että ei ja loin pienen partiopojan hymyn virkailijaan. Tämän jälkeen tuntui meikäläisen paperit ja passi menevän heittämällä kasan korealaisia ja parin nyrpeän länkkärin ohi käsittely jonossa, ja koko homma olikin parissakymmenessä minuutissa ohi ja kävelin ulos 3000pesoa köyhempänä ja 38päivän pidennetty viisumi passissani :) Nyt piti vielä löytää itselleni uusi puhelin, kun kävi taannoin tuo valitettava moka edellisen kännyn kanssa joka halusi kovasti uida mutta ei sitten kuitenkaan osannut.. Kiertelin jos jonkinlaista kauppaa ja löysinkin itselleni halpis älypuhelimen, johon saa kaksi sim-korttia saman aikaisesti käyttöön, kohtalon ivaa sillä malesiassa hävittämässä puhelimessani oli suomiliittymän sim sisällä ja nyt ei ole sitäkään mitä käyttää.. muutamia päiviä meni taas hengatessa joanin luona ja tämän äidin pakkosyöttäessä meikäläistä filippiiniläiseen tapaan. Eräänä päivänä tajusin iltalehden sivuja selaillessani että seuraavana päivänä olisi vappu. Tajusin jälleen kerran kuinka ajantajuni on hävinnyt melkein totaalisesti neljän kuukauden reissaamisen jälkeen. Tälläistä on siis olla kulkuri... Seuraavana päivänä ilmoitin Joanille että tänään juhlitaan vappua. Kysymys tietysti kuului, jaa että mitä? ja kerroin niin yksityiskohtaisesti tuon pakanallisen juhlan taustan kuin tiesin, eli päivä jolloin melkeen kaikki suomalaiset ovat kännissä. Marsmatkaa supermarkettiin ja kassillinen kaljaa ja sipsejä kädessä sieltä ulos. Seuraavaksi suunnaksi ranta. Ilma oli oikeen mainio, näin lämpimästä ja aurinkoisesta vappusäästä suomessa ei voi kuin unelmoida. valitettavasti kuitenkin katukuvasta puuttuivat tyystin kaikki vappuun olennainen ja kaikki asiat jotka tekevät vapusta vapun; isot känniset ihmismassat jotka vaappuvat nuhjuiset valkolakit päässä ja serpenttiinit kaulassa pitkin esplanadia ja keskustan katuja, kaivopuiston itkevät ja oksentavat teinit, vappupallot, tyhjät kuohuviinipullot ja tuntemattomat ihmiset pitkin katuja huutamassa ja örisemässä vapun ilosanomaa oksenukset ja simat rinnuksilla koko kansalle. Näistä asioista on vappu tehty. Ei, ei tuntunut vapulta, sillä minä olin ainoa joka sitä juhli, ja lukion kesken jättäneenä en edes omista valkolakkia jolla voisin pröystäillä. Joimme bisseä ja mutustelimme finger foodia. Rannalla pyöri paljon penskoja jotka pummasivat rahaa ja pulloja, olin antamassa tyhjät pullot ensimmäiselle skidille joka tuli niitä kysymään, mutta joan kielsi ja sanoi että penska ei pyytänyt kauniisti ja että meidän tulisi antaa flindat sille skidille joka niitä asiallisesti pyytää ja oikeasti tarvitsee, aika tiukka pullopolitiikka.. Hetken päästä kuitenkin ilmestyi pieni poika risaisissa vaatteissa, tuon pienen pojan nimi oli Lester. Hän on 6vuotias ja asuu äitinsä kanssa, isänsä kuollut. Poika ei pyytänyt missään vaiheessa rahaa, vain pulloja että saisi ostettua vettä kotiinsa. hieman otti sydämmestä.. Annoimme Lesterille pullot ja pikku mies kiikutti ne innoissaan kauppaan. palasi takaisin ja hehkutti kuinka oli saanut 2pesoa per flinda, joan sanoi että niistä kuuluisi saada 4. suunnittelimme joanin kanssa polttavamme kaupan maan tasalle kun pikku poikaa kehtaavat kusettaa ja vielä noin pikkurahasta... Annoin poitsulle kusetetun summan ja vähän extraa, minulle ei oikeastaan mitään rahaa mutta lesterille paljon. Kehotin poikaa laittamaan rahat heti taskuun eikä näyttämään edes kavereilleen etenkään vanhemille pojille vaan vievän ne suoraan kotiin sillä, kellä onni on, se onnen kätkeköön. Lähdimme rannalta ja hyppäsimme jeepnyyn. Menimme joanin kavereiden pienelle ravintolalle missä porukka jo vetelikin rommia ja lauleli videokea, edes vähän enemmän vappufiilistä. Söimme tuhdit mätöt ja vetelimme rommia ja karaokea, kunnes ravintola meni kiinni. Ilta ei kuitenkaan suinkaan loppunut siihen, vaan ihmiset menivät vain ravintolan takaovesta pienelle kujalle johon roudattiin penkit ja juominen jatkui. Eräs tyttö kertoi saaneensa koulutehtävän jossa hänen tulisi haastatella jotain filppareilla vierailevaa ulkomaalaista. Neiti oli aika tukevassa kunnossa, niin fyysiseltä olemukseltaan, kuin promilleissakin mitattuna. kysymykset olivat tyyliin, mitä teet 20vuoden päästä ja onko filippiniläinen ruoka hyvää, mikä on parasta filippiineillä, jadijadijaa... Neiti toisteli samoja kysymyksiä peräjälkeen humalatilansa takia eikä yrityksistä huolimatta löytänyt puhelimestaan nauhoitus toimintoa. En oikeen jaksanut enää soutaa ja huopaa touhua ja rupesin pikkuhiljaa ignooraamaan häntä ja osallistumaan muiden kanssa keskusteluihin. Hetken päästä havahdun kun eukko nousee huojuen ylös ja tivaa isoon ääneen "iam not a gold digger!" En voinut kuin hymyillä tälle humaltuneelle ja ankstiselle filippiinolle, sillä mielessäni ajattelin, vihdoinkin oikea vappu meininki, tämä on nyt lähinnä kaivarin teinejä mitä täältä päin löytyy ja sain sitä kautta oikeasti pienen hetken fiiliksen että nyt oikeasti oli vappu! Kiitos siitä :) Vappupäivä taasen sujui niinkuin se olisi sujunut koto suomessakin, sängyn pohjalla kirkon kellot päässä soiden.