Kiitos ibanezien perhe, kiitos Mindanao

Vappu tuli siis vietettyä ja sen jälkipyykki kärsittyä. Tiesin että kohta oli aika lähteä taas eteen päin. Vielä ennen sitä olisi kuitenkin Joanin äidin, Julien synttärit joihin olin luvannut osallistua. Olin hotellilla ja aika kävi pitkäksi, kun sitä vietti tehden, ei mitään. yhtäkkiä käytävästä kuului harakan rääkäisyä muistuttava ääni joka sai meikäläisen hätkähtämään. Ääni kuului "paat!!" mielessäni pyöri että kuka vittu ja vitähän vitt.. Ääni oli kuitenkin tuttu, sehän oli "big nose julie" kuten sukulaiset häntä leikkimielisesti nimittävät. Avasin oven ja Julie pyysi minua roudaamaan vesitonkan heidän kämpilleen, semmoisen mitä toimistoissa on juomavesiautomaateissa. kävelimme korttelin päähän jossa oli jonkin sortin vesi tislaamo josta koko kulmakunta poisti jomavetensä. Julie lähti takaisin töihinsä kalatorille ja meikäläinen otti tonkan kantoon. Kymmenen minuuttia ja 500m myöhemmin olin ihan hiessä sillä oli keskipäivän helle, jolloin asteet nousevat aika korkealle, 35 ja ylöspäin ja aurinko porottaa lähes pystysuoraan taivaalta, grillaten herkkänahkaista länkkäriä toden teolla. Joan kokkaili pitkin päivää ja paisteli possun kyljyksiä kolmisen tuntia kun ei saanut hiiliä kunnolla kytemään. Rupesinkin jossain vaiheessa jo vittuilemaan että taisi kiinostaa tyttöä abusayyaf akatemiassa enemmän IEDkurssi kuin tulen teko ja selviytyminen, tai no toisaalta ei 9/11 terroristejakaan kiinnostanut juurikaan oppia miten lentokoneella laskeudutaan.. Joanin kokatessa meikäläinen vietti aikaa ehdottomasti parhaan kaverini, eli EJ kanssa leikkien. Juliella meni myöhään töissä, ilmeisesti fisu meni hyvin kaupaksi. Söimme massut täyteen kun julie vihdoin tuli kotiin Suunitelma oli lähteä kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan baariin nimeltä "vista view" joka oli kuulemma korkealla näköala paikalla josta näkisi koko kaupungin. Samalilla ja Tagumissa mukana olleen jobin piti myös olla siellä. Emme kuitenkään saaneet Jobia kiinni, mutta päätimme silti lähteä, sillä oletimme ettei heppu kuule puhelintaan tms. Otimme taxin ja jonkun ajan arpomisen jälkeen tulimme paikan päälle. Mesta oli mennyt jo kymmeneltä kiinni ja Jobia ei edelleenkään saanut kiinni. koko porukaa rupesi vituttamaan. Otimme taksin Jobin kaupalle ja tiedustelimme josko heppu olisi siellä, ei ollut. Päätimme luovuttaa sillä tänään 53v täyttävällä juliella oli jo aika väsy pitkän työpäivän jälkeen. Painoimme jeepnyllä takaisin. Tietysti marketin kautta napaten mukaan hieman olutta ja rommia. Julie jaksoi istua jonkun aikaa talon edustalla kunnes meni nukkumaan. Minä ja joan jäimme muistelemaan kaikkea yhdessä koettua ja näettyä. Samalin kuun valaisemat hiekkaranna, tagumin pihapippalot, compostela valeyn pienessä kylässä yöllä sirittävät sirkat ja ensikosketus filippiiniläiseen juomakulttuuriin ja lukemattomat muut hienot muistot jota mindanaolta olen saanut ja jotka aika vain kultaa myöhemmin elämässä. Olen ollut koko reissun ajan todella onnekas siinä, että olen tavannut matkan varrella niin paljon hienoja ihmisiä jotka ovat kyseenalaistamatta ottaneet minut hoteisiinsa ja tutustuttaneet minut kotimaansa kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Auringon alkaessa sarastaa talojen takaa, tiesin että olisi aika hyvästellä. Kävin vielä viimeisen kerran palluttamassa EJtä ja hyvästelin joanin. Aamun ensimmäisten auringon säteiden edetessä talojen kattoja ja seiniä pitkin kävelin kapeaa kujaa pitkin pois, vilkaisten vielä viimeisen kerran taakseni, Joan istui talon edustalla EJ sylissään. Hymyilin ja vilkutin vielä ennen kuin katosin pienten kujien labyrinttiin ja sarastavaan aamuun. Kiitos Ibanezin perhe, Kiitos Mindanao.