Menolippu minne vaan: Basecamp 2 Davao; apina, koiria ja tietysti rommia

Päästäkseni zamboandasta Davaoon piti mennä kolmella eri bussilla, ensin Pagadianiin josta cagayaniin josta edelleen davaoon. Matka kesti noin 22h. Olin aika naatti kun saavuin perille ja talsin asemalta tien toiselle puolelle gestariin. Meikäläisellä ei ollut hajuakaan hajuakaan mitä kannattaisi tällä puolella saarta nähdä tai tehdä, mutta toisaalta ei välttämättä tarvitsekkaan sillä Zamboangassa tapamaani Joan oli antanut numeronsa ja sanoi että voi jeesata meikäläistä kun tulen Davaoon. En kuitenkaan jaksanut enempää sosiaalista kanssakäymistä juuri sille päivälle vaan painuin pehkuihin ja päätin seuraavana päivänä infota että olen mestoilla. Näin myös tein ja joanilta saatujen ohjeiden mukaan neuvoin kolmipyörä kuskin perille, noin kymmenen minsan matkan päähän. Vastassa minua oli tukevahko ja hymyilevä täti joka kertoi olevansa joanin äiti. Kävelimme kujan päähän, ulko-oven viereisen ikkunan takana pomppi pikkuinen makaki, huudellen sisällä olijoille että äiti tuli kotiin. Joan avasi oven ja alkoi mieleton show kun kuusi koiraa ja yksi apina mölysivät ja hyppivät meikäläisen jaloissa. En edes muista kaikkien koirien nimiä sillä sydämmeni suli välittömästi kun näin ehkä maailman suloisimman ja kilteimmän apina vauvan, nimeltään E.J :) Joan kertoi että lähellä heidän taloaan on hyvä gestari joka kustantaa hulppeat 5€ per yö ja on vielä kaiken lisäksi oikeen siisti, se olisi kuitenkin luvassa vasta seuraavana päivänä sillä lähdimme samana päivänä Joanin serkkujen luo Compostella valeyyn. Joka oli kuulemma N.P.A (Normal people army) reviiriä. En tiennyt tästä ääriryhmästä mitään muuta kuin että katkovat ihmisiltä päitä siinä missä Abu sayyafkin. Ajattelin kuitenkin että mennään nyt sitten ;) Seurasi muutaman tunnin dösä matka ja saavuimme pieneen kylää, minua huvitti sillä joan ei muistanut missä serkkujensa talo oli ja joutui kysymään neuvoa matkalla.. Talo oli pieni hökkeli vailla sen kummempia mukavuuksia. Talo oli yllätyksekseni tyhjä, ketään ei ollut kotona. Joan kuitenkin neuvoi asettumaan taloksi. Hetken päästä sisään asteli kolmekymppinen nainen jota Jota joan tervehti hymyssä suin, kuitenkaan sanomatta mitään. Joan sanoi "she cant talk here" ja ajattelin että tämä nyt on taas jotain heimo juttuja, että toisen talossa ollaan hiljaa tai jotain ja tervehdin sanomalla, hei olen *******. Joan nauroi ja kysyi että enkö kuullut mitä hän sanoi, joan oli oikeasti tarkoittanut sanoa, she cant talk and hear, eli nainen oli kuuromykkä. Hän oli Joanin serkku nimeltään Anie. Istuimme pöydän ääreen syömään ja vetelimme riisiä, kalaa ja kanaa naamariin. Hetken päästä saapuivat loputkin serkut, lauma nuoria kundeja joista osa oli vielä koulussa ja osa töissä kavoksella. Kundit toivat mukanaan pullon paikallisten niin rakastamaa ja suuresti kuluttamaa paikallista rommia jota sitten blandailtiin limemehuun ja päihdyttiin yhteishengessä aamuyön pikku tunneille saakka. Seuraavana aamuna heräsin pieneen krapulan poikaseen joka kertoi olemassa olostaan hakkaamalla rumpukapuloilla porilaisten marssia kalloni sisäseinämää vasten.. Lähdimme Joanin ja Anien kanssa kolmen vartin päässä sijaitsevaan kylpylään, joka oli hienoinen pettymys sillä paikalla oli muutama viikko takaperin ollut iso maanvyöry ja joitakin kymmeniä ihmisiä oli kuollut hautautuessaan sen alle ja kaivurit työskentelivät edelleen löytääkseen viimeisetkin ruumiit mudan alta. Kylpylä oli kyllä saatu käyttökuntoon suht nopeasti, mutta maan vyöryn runtelema ympäristö ei ollut mikään luonnon paratiisi. Paljon porukkaa oli tästä huolimatta tullut kylpemään kuumiin lähteisiin, voda oli mukavan lämmintä mutta indonesian gonoharjo hakkasi tämän mestan 6-0. Altaalla sattui olemaan rommia kumoava porukka joka koostui osin joanin entisistä opiskelukavereista. Hengasimme heidän kanssaan maistellen rommia ja sapuskaa jota olivat roudanneet yhden pitopalvelun verran mukanaan mestoille. Anieta kävi hieman sääliksi, raukka istui seinäruusuna aina kauimpana kaikista ja mahdollisemman huomaamattomana. Anie oli kovin ujo sillä ei pystynyt kommunikoimaan kuin Joanin kanssa sillä tämä osasi viittoa, näki kuitenkin että Aniella oli samalla myös mukavaa sillä pääsi pitkästä aikaa ihmisten ilmoille ja näki Joania. Meillä kävi hyvä tsägä, sillä Joanin opiskelukaverit olivat vuokranneet minibussin jossa oli vielä muutama penkki tilaa ja pääsimme heidän kyydissään takaisin Davaoon. Matkalla tietysti piti pysähtyä isolle kirkolle ottamaan lieuta yhteis kuvia. Hain romppeeni Joanin kotoa ja tsekkasin itseni viiden euron gestariin. Illalla tunsin kun pieni maanjäristys kolisutteli sänkyä, ensin ajattelin että nyt on rommiin lurahtanut pari silmätippaa, mutta kun laitoin käden lattiaa vasten tajusin että se on ihan oikea järistys. Terve tuloa tyynen meren tulirenkaalle.. Joanin serkulla oli lukion valmistujais juhlat ja meikäläistä pyydettiin mukaan, mikäs siinä. Olisi ihan mukava nähdä minkälaiset pidot filippiineillä olisi kun joku valmistuu ja saa lakin. Hyppäsimme jeepnyyn joka oli täynnä Joanin sukulaisia ja jeepnyn lattialla oli kokonainen grillattu sika+ paljon muuta sapuskaa. Itse pippalot olivat resortissa joka oli meren rannalla. Joanin lakitettu serkku saapui paikalle vasta illalla mutta se ei estänyt rommia virtaamasta sekä possun mässytystä. Illemmalla paikalle saapui myös Joanin äiti, mukanaan aina niin suloinen E.J. Apina nukkuen sulissäni siemailin rommikolaa myöhään yöhön. Ja aamulla heräsin E.J vierestä, ihan onnistunut ilta :) Seurasi pari päivää että en oikeastaan tehnyt mitään ennenkuin oli aika lähteä Joanin ja tämän äidin kanssa Samalille. Samal on rykelmä saaria Davaon edustalla. Menimme botskilla puolen tunnin matkan mantereelta saarelle ja päivä menikin mukavasti lähinnä uiskennellessa ja syödessa Joanin äidin tuomia ruokia joita tietty tavan mukaan oli paljon. Filippiinoilla on tapana syöttää vieraat repeämispisteeseen ja tämä täti on kyllä parahin esimerkki asiasta.. Käytiin pyörimässä simpukkafarmeilla ja vesiputouksilla jonka jälkeen jonottelimme autolauttaa takaisin mantereelle. Jonossa oli ahdasta ja paljon ihmisiä ja Joan kehotti pitämään silmällä taskuja, tämä neuvo tuli yllättäen tarpeeseen sillä eteemme kiilesi heppu joka leikki olevansa jurrissa törmäili ihmisiin, yritti käydä taskuille pitäen toista kättä selän takanaan ja horjua päin. Annoin kaverille mojovan litsarin ohimoon ja kysyin että mitähän vittua herra luulee tekevänsä, varas vain hätkähti ja vilkasi meikäläistä ennen kuin jatkoi matkaansa jonossa sutjakkaasti eteen päin kohti seuraavaa epäonnista, meikäläiseltä ei onneksi saanut mitään, muuta kuin jomottavan ohimon. Muut tilanteen huomanneet katsoivat meikäläistä ja nyökyttelivät hyväksyvän näköisinä. Vituttaa tälläiset tapaukset mutta näitä vain valitettavasti sattuu.. Seuraavana päivänä Joan laittoi viestiä että aikaisemmalla baarireissulla tapaamani Joanin entinen työkaveri olisi kutsunut meikäläisen syömään japanilaiseen ravintolaan jossa työskenteli pääkökkina. Mikäs siinä :) Löysin ravintolan Joanin sekavista ohjeista huolimatta ja se olikin oikein tasokas ja luultavasti kaupungin kalleimmasta päästä, tämä ei huolestuttanut sillä filppareiden hintatasolla tämä ei luultavasti tarkottaisi kummentä euroa kalliimpaa ateria ja juoma kokonaisuutta.. Sisään astuessani minut ohjattiin pöytään joka oli kokin avointa työpistettä vastapäätä ja tietysti tämä kokki oli juuri minut kutsunut heppu :) mässäsin sydämmeni kyllyydestä lohirullia, makeja sekä kaiken maailman kaloja ja katkarapuja joita kokki meikäläiselle paistopisteessä väsäili. Vedin niin sanotut sushi överit ja vatsa oli kuin turvonnut rantapallo. Pyysin laskua, mutta kokki vain hymyili ja sanoi että ei syytä huoleen ja kehotti siemailemaan asahia siihen saakka että hän pääsee töistä ja tapaisimme joanin ja muun porukan baarissa, sillä nyt oli 15, eli palkkapäivä. Baarissa kilahti heti kättelyssä pari kaljaämpäriä pöytään ja jouduin illan mittaan laulamaan vasten tahtoani pariin otteeseen karaokea ja sen jälkeen potkia läähättäviä homoja jaloista.. täällä homoihin suhtaudutaan todella suopeasti, ehkä jopa suopeammin kuin suomessa ja tästä johtuen toisin kuin esim indonesiassa tuntemani kaksi homoa, ovat täällä lähes kaikki hinaajat lanteitaan keikuttavia ja irstaita käsilaukku homoja jotka eivät häpeile näyttää rasvaista himoaan "americanoja" kohtaan.. Ilta oli kaikesta huolimatta mukava ja gestarin pumppuhaulikko sylissä nukkuva yövartia sai taas herätessään hihiteltävää kun sammakkoninja hoiperteli kammariinsa nukkumaan.. :)