Tästä se sitten alkaa.

Pitkä tarina lyhyesti kerrottuna.

Reissaaminen on ollut intohimoni jo niin pitkään kun muistan. Sen toteuttaminen ajan, työn ja muiden rajoittavien tekijöiden puitteissa on aina ollut oma haasteensa. Paljon lyhyitä matkoja eurooppaan, yksi reissu Japaniin, sekä yksi kuukauden mittainen kaakkois Aasiaan on tullut tehtyä. Japanissa yksin, muualla sitten kaksin. Melkeenpä joka kerta on mielessä käynyt ajatus "mitäs jos sitä jäisikin tälle tielle.." Ainakin siksi aikaa kun on sellanen fiilis. Ajatus joka on etäisenä haaveena pyörinyt päässä, mutta sen toteuttaminen tuntunut sitäkin epätodennäköisemmältä. Tuossa muutama kuukausi taaksepäin kaikki tuo muuttui. Erosin puolisostani, kannoin kaikki vähäiset kamppeeni lasiambulanssiin(työautooni, korjailin siis ikkunoita yms.) ja jouduin häntä koipien välissä menemään äitini luo asumaan.Kuten arvata saattaa; hävetti, vitutti ja masensi.

Jonkun aikaa ajattelin että kyllä nyt on elämä ja asiat oikeen kunnolla päin persettä. Sitten syttyi idealamppu pään päälle ja tajusin että hitto soikoon, meikäläisellä ei ole penniäkään velkaa, ei omaa asuntoa, ei puolisoa, ei autoa, ei lapsia ja eläimetkin jäivät erossa toiselle puoliskolle. Parempia puitteita reissuun lähtemiselle en kyllä ihan heti keksi... Tai no, lottovoitto kyllä auttaisi logistiikkapuolta ihan mukavasti :) Olin jo tovin säästänyt kassaa yhdessä suunnittelemaamme kuukauden Indonesian matkaa varten. Eron jälkeen ajattelin ensin että lähden sitten yksin kuukaudeksi indoihin, mutta nopesti tulin siihen tulokseen että nyt sitten lähdetään ihan oikeasti kokeilemaan onnea maailmalle. Ensimmäisen kuukauden verran saattajakseni sain erään ystäväni, jonka puheet mukaan lähtemisestä joksikin aikaa ajattelin vain puheiksi myös jäävän.. Vaan eivät jääneet, kumma kyllä..