Eka stoppi, Semarang

Saavuttiin 6tunnin junamatkan jälkeen Semarangin kaupunkii. Urkittiin sen verran tietoa mestasta että halvimmat majoitus mahdollisuudet löytyisivät stogeaseman välittömästä läheisyydestä. Heti aseman ulkopuolella oli iso allas/suihkulähde jonka vastakkaisella puolella näkyi gestari. lähdettiin kävelemään kohti. matka keskeytyi kun vastaan tuli kolme paikallista heppua kyselemään mistä ollaan kotoisin ja mihin ollaan menossa. halusivat ottaa yhteiskuvia meistä ja näyttää paikkoja Semarangista.

Hiukka arvellutti tämä erikoinen ystävällisyys ventovieraita kohtaan... oltiin junamatkan jälkeen aika naatteja ja sanottiin menevämme nukkumaan edellä mainittuun murjuun. Sanoivat 

että "huomenna sitten" Ajateltiin että tuskin ovat tosissaan. Mutta kas kummaa, seuraavana päivänä just kun oltiin tsekkamassa itteämme ulos, kuului huoneen ovelta koputus jota seurasi ujon kuuloinen "ekskius mii"

Oven takana odotti eilisestä kolmikosta kaksi heppua. Menin ulkopuolelle ja esittäydyttiin kertaalleen. Edwin ja Lukman olivat kavereitten nimet. Omasta mielestä aika harmittoman oloisia nelikymppisiä sällejä.Pyysivät että lähdettäisiin heidän kanssa syömään ja pelailemaan bilistä. Matka toverini oli aivan varma että hommaan olisi koira haudattuna ja että nyt lähtisi rahat sekä perseneitsyys. Edwin ja Lukman olivat yhdellä skootterilla liikenteessä ja kutsuivat meitä varten paikalle kaksi fillaritaxia. Vakuutteli että ei oo hätää, hän maksaa. Ajattelin että mikäs siinä, käydään ihan seikkailumielessä kattomassa mitä tuleman pitää. Marssijärjestys oli seuraava, Ensimmäisenä Edwin ja Lukman skootterilla, seuraavana minä ja viimeisenä hermoileva ystäväni kopperolla varustetussa konkelissa. Parin mutkan jälkeen kaverini ei hetkeen nähnyt minua. Kännykkään tuli välittömästi viesti "näköyhteys kadotettu" Hymyilytti, ajattelin että kyllä se kohta taas saa näköyhteyden kun pysähdytään risteykseen yms. biljardsali näkyi jo toisella puolella tietä,kun sain heti perään toisen viestin "jätä se riksa" Naureskelin, yritin mahdollisemman nopeasti kirjoittaa takaisin että perillä ollaan, eikä hätää ole. Painuttiin sisälle, otettiin bisset ja ruvettiin hutkimaan ysipalloa. Muutama tunti hujahti nopeasti. Kun kello oli jossain yhden paikkeilla ilmitimme että meidän pitäsi mennä ostamaan lauttaliput borneoon. Edwin tuli kävellen mukana ja Lukman ajoi skootterilla edeltä mestoille. Perillä selvisi että seuraava lautta borneoon lähtisi vasta parin päivän päästä. Oli taas kerran mietinnän paikka, sillä lauttamatka kestäisi arvoilta 3-4 päivää.