BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 15. tammikuuta 2013

Bromon kansallispuisto ja tulivuoret

Surabayassa vähän joka vastaan tulijalta kyseltyämme mihin mennä seuraavaksi, yleisin vastaus oli että Bromo oli tossa lähellä. Hylkäsimme borneon ystäväni aikarajoitteiden vuoksi ja suuntasimme Bromoon. Ensin bussilla parisen tuntia Brobolingoon ja sieltä länkkäreitä täynnä olevalla minibussilla bromoon. Hemmetisti ylämäkeä pieneen vuoristokylään joka on näemmä aikalailla turistien suosiossa. Kellon korkeus mittari näytti pelkästään kylän olevan vähän yli 2000m meren pinnan yläpuolella. Halvin murju kylästä ja seuraavana aamuna ylös neljän aikaan että kerkee nähdä auringon nousun vuoren huipulta. Ei oltu ainoot jatka aatteli tehä näin, porukkaa oli joku 6 jeepillistä samassa mestassa sormet valppaana kameran liipasimella moneyshottia varten.. Aluksi vitutti huolella mutta kun aurinko nousi oli näky sen vitutuksen arvoinen. Pilvet siirtyivät vuorien edestä kuin yodan käden heilautusta totellen ja aurinko ilmestyi horisontista kuin napista painamalla. Sen jälkeen katsastamaan vulkaaninen hiekkatasanko ja itse tulivuori, Mount Bromo.









Matka jatkuu

Heitettiin tiostaseks hyvästit Edwinille ja lukmanille ja lähettiin pari tuntia myöhässä saapuneella junalla surabayaan. Paikan päällä etittiin jonkun aikaa halpaa majapaikkaa mutta kummallakin oli kuuppa väsymyksestä sen verran jumissa että muutaman tunnin seikkailunnjälkeen otettiin taksi kolmen tähden hotelille jonka ystäväni oli valmis maksamaan kunhan vaan päästäisiin lepäämään. Kyllähän se passaa :D Surabayassa levättiin laakereilla pari päivää. Sieltä ostin itselleni tabletin halvalla, jolla itse asiassa nytkin kirjottelen. Indonesia on kumma paikka nettikahviloita ei meinaa löytyä mistään mutta wifi verkkoja on joka paikassa.


Hotlan partsilta katottuna Surabaya

Jogjakarta

Temppelin ihailun jälkeen lähdettiin kohti Jogjakartan biitsejä.
rantaan kun päästiin, huomattiin että merenkäynti oli hiukka liian kova uimiselle. Noin kuuden metrin aaltoja, jotka rantaan tullessaan pienenivät parimetrisiksi. Kun ei uida uskallettu niin taklailtiin aaltoja vähän matkaa rannasta merelle, ssillä seurauksellä että rantaan kerääntyi iso kasa paikallisia pelastusrenkaineen :D Valitettavasti ei saatu kuvia kun kummankin kamera jäi autoon mutta edwin lupasi latailla omalla kameralla ottamiaan kuvia meille facebookkiin.
Takasin tulomatkalla kohtasimme toistaiseksi ällöttävimmän asian mitä kumpikaan on ikinä maistanut, smellyfruit aka paskahedelmä. yksi kadun pätkä täynnä näitä hirvityksiä.
Sanoivat että haisee pahalle mutta maistuu hyvälle. totuus: haisee paskalle, maistuu kuolemalle potenssiin 10..

Edwin ja taustalla paskahedelmiämiä
Paskahedelmien oma katu


Borobudur

Seuraavana aamuna Lukman päräytti vuokra-autolla pihaan. Edwin laittoi taas pommin, sanoi että hänen täytyy kertoa jotain. Hän ja Lukman ovat pariskunta. Modern day muslim sai juuri uuden merkityksen! no pitäähän tietty tiukkapipoisessa muslimi yhteisössä olla kulissi kunnossa. Hengailen tällä haavaa siis toisella puolella maapalloa bisseä litkivien homo muslimeiden kanssa, ei paha :D
Lähettiin ajamaan kohti Borobudurin temppeliä, joka sorttiansa on kuullemma maailman isoin. Hienon näköinen paikkahan tuo oli mutta turistinähtävyys on aina turistinähtävyys.. Hommasta teki mukavaa kuitenkin se että oltiin paikallisten matkassa.


borobodur





Henkilökohtaiset oppaat, eikä maksa mittään!

Ruuan ääressä pohdittiin seuraavaa siirtoa matkaan liittyen. Heitettiin taas kolikkoa ja päädyttiin menemään seuraavana päivänä stogella surabayaan, josta yritettäisiin ehkä kattoa vielä jotain aikaisemmin lähtevää lauttaa, tai painella vaikka kohti balia. Edwin ehdotti että tulisimme yhdeksi yöksoi bunkkaamaa hänen luokseen.Kertoi olevansa eronnut ja jääneensä yksin asumaan vaimonsa ja hänen entiseen yhteiseen asuntoon, noin 15km päähän keskustasta ison kukkulan rinteelle. Lukman taas esitteli kuvia häistään ja kertoi menneensä naimisiin parisen viikko sitten. suostuimme pyyntöön jäädä Edwinin luokse seuraavaksi yöksi, jonka jälkeen edwin innoissaan ilimoitti  että huomenna mennään autolla kattelemaan mestoja. Söimme, ostimme liput seuraavan päivän viimeiseen junaan surabayaan, joka lähtisi 01.40. Hyppäsimme taksiin jonka matka piti olla 15km mutta olikin mittarin mukaan 30km. Paikallisia lapin kilometreja :) Edwin haki indomartista muutaman bissen ja maksoi taksin. Loppuilta meni olutta hörsiessä ja rupatellessa niitä näitä. Kysyi Edwin meiltä josko olemme kristtyjä, vastasimme myöntävästi. Oletin hänen olevan myös, mutta kysyessäni kertoi olevansa muslimi. Hämmästyin ja tiedustelin että kuinka herra vetelee keskiketterää siinä missä mekin?
"Modern day muslim" kuului vastaus ja makeat naurut päälle.


Edwinin hima, Kuvassa lukman










































Eka stoppi, Semarang

Saavuttiin 6tunnin junamatkan jälkeen Semarangin kaupunkii. Urkittiin sen verran tietoa mestasta että halvimmat majoitus mahdollisuudet löytyisivät stogeaseman välittömästä läheisyydestä. Heti aseman ulkopuolella oli iso allas/suihkulähde jonka vastakkaisella puolella näkyi gestari. lähdettiin kävelemään kohti. matka keskeytyi kun vastaan tuli kolme paikallista heppua kyselemään mistä ollaan kotoisin ja mihin ollaan menossa. halusivat ottaa yhteiskuvia meistä ja näyttää paikkoja Semarangista.




Hiukka arvellutti tämä erikoinen ystävällisyys ventovieraita kohtaan... oltiin junamatkan jälkeen aika naatteja ja sanottiin menevämme nukkumaan edellä mainittuun murjuun. Sanoivat 
että "huomenna sitten" Ajateltiin että tuskin ovat tosissaan. Mutta kas kummaa, seuraavana päivänä just kun oltiin tsekkamassa itteämme ulos, kuului huoneen ovelta koputus jota seurasi ujon kuuloinen "ekskius mii"
Oven takana odotti eilisestä kolmikosta kaksi heppua. Menin ulkopuolelle ja esittäydyttiin kertaalleen. Edwin ja Lukman olivat kavereitten nimet. Omasta mielestä aika harmittoman oloisia nelikymppisiä sällejä.Pyysivät että lähdettäisiin heidän kanssa syömään ja pelailemaan bilistä. Matka toverini oli aivan varma että hommaan olisi koira haudattuna ja että nyt lähtisi rahat sekä perseneitsyys. Edwin ja Lukman olivat yhdellä skootterilla liikenteessä ja kutsuivat meitä varten paikalle kaksi fillaritaxia. Vakuutteli että ei oo hätää, hän maksaa. Ajattelin että mikäs siinä, käydään ihan seikkailumielessä kattomassa mitä tuleman pitää. Marssijärjestys oli seuraava, Ensimmäisenä Edwin ja Lukman skootterilla, seuraavana minä ja viimeisenä hermoileva ystäväni kopperolla varustetussa konkelissa. Parin mutkan jälkeen kaverini ei hetkeen nähnyt minua. Kännykkään tuli välittömästi viesti "näköyhteys kadotettu" Hymyilytti, ajattelin että kyllä se kohta taas saa näköyhteyden kun pysähdytään risteykseen yms. biljardsali näkyi jo toisella puolella tietä,kun sain heti perään toisen viestin "jätä se riksa" Naureskelin, yritin mahdollisemman nopeasti kirjoittaa takaisin että perillä ollaan, eikä hätää ole. Painuttiin sisälle, otettiin bisset ja ruvettiin hutkimaan ysipalloa. Muutama tunti hujahti nopeasti. Kun kello oli jossain yhden paikkeilla ilmitimme että meidän pitäsi mennä ostamaan lauttaliput borneoon. Edwin tuli kävellen mukana ja Lukman ajoi skootterilla edeltä mestoille. Perillä selvisi että seuraava lautta borneoon lähtisi vasta parin päivän päästä. Oli taas kerran mietinnän paikka, sillä lauttamatka kestäisi arvoilta 3-4 päivää.



Nonni, täällä sitä nyt sitten ollaan

Hetki on päässy vierähtämään siitä kun viimeksi pääsin koneen ääreen kirjoittelemaan.
Mutta tosiaan, kone lähti ilmaan 6.1. Ensimmäinen stoppi pari tuntia Milanossa, vetelin karvaisen pizzan palan naamariin(aivan ihana..) ja meinasin nukkua koneen ohi :)
Sitten Hongkongiin, 13 tunnin lennon jälkeen 11 tunnin odotus jatkolentoon meni yllättävän kepeästi blöijaten tuolelillä ja kattoen lentsikoita, johtuen osaks varmaan pienestä jännityksestä ja odotuksesta tulevaan.
laskeuduin viimein Jakartaan, ja sekoiltuani jonkun aikaa maahantuloviranomaisten ja passin tarkastuksen kanssa pääsin baggage claimiin. Kuumottelin aivan hitosti sitä että laukku ei tulisi perille, siihen ei nyt olisi varaa koska paluulippua ei ole.. Onneksi se sieltä kuitenkin tuli ja vielä ehjänä perkeles! Matka kumppanin tapasin ulkona tupakki paikalla, johon melkeen samalla hetkellä paukki paikallinen pimäntaxin kuski. Hypättiin kyytiin ja maksettiin sopivahko ryöstöhinta kyydistä hostelliin. Kaupasta pari keppanaa ja pehkuihin.Seuraavana päivänä paukittiin juna asemalle miettimään seuraavaa siirtoa, joka oli joko itään tai länteen.. idässä bali, satamat borneoon,tulivuoria ym. Lännessä sumatra, paljon viidakkoa, laket toba ym. Annettiin kolikon päättää, ja se päätti että itään.


Ekat fiilikset kun kone oli just noussu suomesta.


Lepolasse Honkongin kentällä.



lauantai 5. tammikuuta 2013

Suhaamista, juoksemista, sähläämistä

Koko homma rupesi realisoitumaan kunnolla vasta kun oli varannut lennon(mallia oneway) Jakartaan, Indonesiaan. Non refundable, Matti Nykäsen suomennoksella; ei paluupistettä ;)
Sen jälkeen alkoi hirveä rumba, ota selvää siitä, tee selvää tästä, tee sitä tee tätä...
Parin kuukauden viisumin sain hoidettua noin kuukautta ennen lähtöpäivää Indonesia lähetystöstä hirveän kokoista paperinivaskaa vastaan. Halusivat dokumenttien kopiot lentolipuista, lipusta pois Indonesiasta, matkavakuutuksista, Hotellivarauksista, matkasuunnitelmasta, kengän koosta yms... Hain myös itselleni Suomen passin lisäksi Irlannin passin ja samalla kaksoiskansalaisuuden, puoliksi leprechauni kun olen. Ajattelin siitä nyt ainakin jotain hyötyä olevan kun kaksi passia yhden sijaan on. Sitten tietysti on tullut hankittua paljon kaiken maailman  tilpehööriä mukaan. Sandaaleista hammasharjoin ja sadeviittoihin.

Kolmisen viikkoa takaperin otin sitten vakituisesta työpaikastani lopputilin. 2 viikon irtisanomisaika lusittu,
ei muuta kun työtodistus ja läksiäislahjaksi saatu konjakkipullo kourassa viimeista kertaa työpaikan ovesta ulos, on uudenvuoden aatto. Hieman on huojentunut olo.. Mutta ei jostain syystä juurikaan jännitä, kuten aikasemmin kun on ulkomaille lähtenyt. Nyt istun toistaiseksi viimeistä kertaa Suomessa koneen äärellä ja odotan sunnuntaiaamua, jolloin mukavat 33h (sain halvalla...) kestävä matka voi alkaa. Vähintään kuukausi indoissa ja sen jälkeen sinne minne nenä näyttää.


Tästä se sitten alkaa.

Pitkä tarina lyhyesti kerrottuna.

Reissaaminen on ollut intohimoni jo niin pitkään kun muistan. Sen toteuttaminen ajan, työn ja muiden rajoittavien tekijöiden puitteissa on aina ollut oma haasteensa. Paljon lyhyitä matkoja eurooppaan, yksi reissu Japaniin, sekä yksi kuukauden mittainen kaakkois Aasiaan on tullut tehtyä. Japanissa yksin, muualla sitten kaksin. Melkeenpä joka kerta on mielessä käynyt ajatus "mitäs jos sitä jäisikin tälle tielle.." Ainakin siksi aikaa kun on sellanen fiilis. Ajatus joka on etäisenä haaveena pyörinyt päässä, mutta sen toteuttaminen tuntunut sitäkin epätodennäköisemmältä. Tuossa muutama kuukausi taaksepäin kaikki tuo muuttui. Erosin puolisostani, kannoin kaikki vähäiset kamppeeni lasiambulanssiin(työautooni, korjailin siis ikkunoita yms.) ja jouduin häntä koipien välissä menemään äitini luo asumaan.Kuten arvata saattaa; hävetti, vitutti ja masensi.
Jonkun aikaa ajattelin että kyllä nyt on elämä ja asiat oikeen kunnolla päin persettä. Sitten syttyi idealamppu pään päälle ja tajusin että hitto soikoon, meikäläisellä ei ole penniäkään velkaa, ei omaa asuntoa, ei puolisoa, ei autoa, ei lapsia ja eläimetkin jäivät erossa toiselle puoliskolle. Parempia puitteita reissuun lähtemiselle en kyllä ihan heti keksi... Tai no, lottovoitto kyllä auttaisi logistiikkapuolta ihan mukavasti :) Olin jo tovin säästänyt kassaa yhdessä suunnittelemaamme kuukauden Indonesian matkaa varten. Eron jälkeen ajattelin ensin että lähden sitten yksin kuukaudeksi indoihin, mutta nopesti tulin siihen tulokseen että nyt sitten lähdetään ihan oikeasti kokeilemaan onnea maailmalle. Ensimmäisen kuukauden verran saattajakseni sain erään ystäväni, jonka puheet mukaan lähtemisestä joksikin aikaa ajattelin vain puheiksi myös jäävän.. Vaan eivät jääneet, kumma kyllä..