BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 2. joulukuuta 2013

Shangrila


Hpa anin ympäristö on täynnä temppeleitä ja budhismille pyhitettyjä luolia. Vuokrasin Gestarista mopedin romun ja päätin lähteä tutkailemaan paria niistä. Satoi kaatamalla ja ensimmäisen parin kilometrin jälkeen menopelistä loppui keske ajon bensa. mittari näytti melkein täyttä, mutta olisi pitänyt ounastella että jos ei nopeusmittari toimi, niin ei varmaan bensamittariinkaan kannata pahemmin luottaa.. Onneksi yksi avulias paikallinen raijjasi kioskistaan pari limupulloa menovettä jotka sain ostaa ja matka jatkui taas, monsuunisateessa edelleen. Natoviitta sateessa hulmuten saavuin ensimmäisen temppelin risteykseen, jossa paikalliset neuvoivat minut pienemmälle ja poukkoiselle tielle joka johti kawgunin luolalle. Parkkeerasin mopon ja köpöttelin munkin luo jolle maksoin parin dollarin sisäänpääsymaksun/lahjotuksen. Kun astut budhalaiseen temppeliin kengät otetaan aina pois, niin myös tässäkin tapauksessa. Kivet rapisivat jalkapohjien alla kun astelin sisään pieneen luolaan joka oli täynnä budhapatsaita ja seinät lattiasta kattoon kaiverrettu pieniä budhan kuvia täyteen. paikka oli vaikuttava, mutta ei kuitenkaan vastannut odotuksiani isosta tippukiviluolasta jonka sisällä on temppeli. Tiesin kuitenkin että hoodeilla oli myös toinen luola pyhättö, jota ei jostain syystä ollut mainostettu juurikaan, poiketen juuri vierailemastani paikasta. Alkoi taas pienen tauon jälkeen sataa ja se vain yltyi yltymistään. en meinannut löytää pienen tien risteystä millään ja olin jo hetken luovuttamassa, sillä sade oli jo niin raivoisa että en meinannut edes kävely vauhtia ajaessani nähdä eteeni mitään sateen piiskatessa päin naamaa. Tarpeeksi kauan kun kiertelin kysymässä neuvoa löysin kuitenkin tuon risteyksen ja sain pian huomata että se että en luovuttanut oli yksi tähän mennessä parhaista ikinä tekemistäni valinnoista. Pari kilometriä poukkoista ja mutavelliä olevaa tietä/polkua ja eteeni avautuin henkeä salpaava näkymä. Lampi jonka yli kulki silta jonka kaiteita pitkin köpötteli apinoita, ja vuori jonka pystysuorassa seinässä oli hervottoman iso luola jonka sisällä temppeli. Parkkeerasin mopon ja riisun kenkäni rankkasateessa. kävelin sadeviitta päällä pitkät kiviportaat ylös. Ylhäällä luolan suulla istui vanha mies mietiskelemässä. En sanonut mitään koska en tiennyt olisiko ollut loukkaavaa keskeyttää munkin meditaatio möläyttämällä "moro" tai vastaavaa. Seisoin vain. Mies avasi silmänsä, hymyili vienosti ja osoitti kädellään käymään peremmälle, jonka jälkeen sulki taas silmänsä. Jätin repun, sadeviitan ja kengät luolan suulle ja kävelin sisään. Näky oli henkeä salpaava, iso luola täynnä budhapatsaita joiden keskellä iso sipulikupoli. Yläpuolella tippukiviä joista tippui vettä alas luolan lattialle ja koko komeutta valaisi luolan katossa oleva aukko josta valon säteet tunkeutuivat sisään luoden tarun hostoisen näyn ja tunnelman. Olen käynyt monissa uskonnolle pyhitetyissä paikoissa mutta tämä on ensimmäinen jossa ollessani oikesti tuntui siltä että paikka on pyhä. Vietin tunteja kuvaten ja ihastellen paikkaa, kunnes viimein palasin luolan suule jossa sama vanha mies mietiskeli edelleen. Tällä kertaa munkki kuitenkin nousi ylös ja kysyi minulta matalalla mutta lempeällä aanellä jotain omalla kielellään. En ymmärtänyt ja mies näytti kädellään luolaan päin ja ympäri. Yritin sanoa että kävin kyllä luolan ympäri. Munkki hymyili ja viittoi minua tulemaan mukaansa. Kävelimme takaisin luolaan ja ajattelin miehen haluavan esitellä jotain tiettyä patsasta. Kävelimme kuitenkin patsaiden ohi kohti pienempää käytävää jonka olin alumperin luullut pimeyden takia johtavan vain kymmenisen metriä umpikujaan. Kuinka väärässä olin ollutkaan. Käytävän jälkeen aukesi vieläkin isompi tippukivi luola, tai itseasiassa luolasto. Munkki käveli edellä ja tuntui tuntevan joka kiven kolon. Meikäläinen tuli perässä kuin bambi on ice, sillä jottei pääsisi unohtumaan, olimme edelleen paljain jaloin. Kiipeilimme välillä niin vaarallisissa paikoissa että en olisi yksin edes lähtenyt yrittämään, mutta tunnelma oli niin uskomaton että en edes miettinyt olla menemättä. En edes välittänyt vaikka jalkapohjiin sattui kun kävelimme terävien kivien päältä tai lukastellessani litimärkien kalkkikivi muodostelmien päällä parinkymmenen metrin korkeudessa, munkin näyttäessä minulle jalan sijaa, niin hurmoksessa kaikesta tästä olin. Saavuimme ensin pienempään kammioon(joka hiton iso oli sekin) ja sen jälkeen isompaan jossa näkyi toinen suuaukko, sen sijaan että olisimme menneet suoraan sinne, munkki johdatti minut kalkkikiviseinämää pitkin(kyllä, kuulit oikein) Liukkaita ja pyöreitä seinän kyhmyjä jalan sijoina pitäen ja käsillä pienistä rakosista ja pinnan muodoista kiinni pitäen pienelle kivitasanteelle. Tuon tasanteen päässä oli pieni suuaukko jonka edessä oli oljista tehty matto. Munkki ei puhunut sanaakaan englantia, mutta ymmärsin että tämä oli miehen lempipaikka mietiskellä. Sen minkä olin lullut olevan koko luola, olikin ollut vain osa tätä taijan hohtoista paikkaa. Olimme tulleet vuoren läpi sen toiselle puolelle. Vanhan munkin kasvot olivat kauniit ja jostain syystä salaperäisyyttä. Istuimme luolan suulla hetken, sanomatta sanaakaan. Lähdimme takaisin ja menimme vielä ylemmän ison luolan suulle josta aukesi ylväs maisema, mutta jostain syystä pidin tuota pientä ja vaikeasti saavutettavaa luolan suuta hienompana. Munkille ei näyttänyt myöskään tuottavan minkään laisia ongelmia mennä paljain jaloin sellaisista paikoista joista moni ei menisi edes köysien kanssa, siltti kun katsoin miehen juonteisia kasvoja tuntui että hän oli paljon vanhempi kuin ulkomuotonsa antoi ymmärtää.. Palasimme lulolia pitkin takaisin vuoren toiselle puolelle. Sade oli lakannut ja ilta teki tulojaan. Vanha mies laittoi kammenensä yhteen ja nyökkäsi, tein samoin ja kiitin. Sujautin lähtiessäni vielä rahaa lahjoitus kippoon, vaikka tänne ei olisi tarvinnutkaan ja kävelin portaat alas. Pari apinaa oli mopedini kimpussa repimässä johtoja pinkoivat liaaneja pitkin vuoren seinälle pakoon kun ehätin paikalle. Ruojakkeet olivat repineet starttinappulan irti mopedista ja jouduin työntämään romun käyntiin päästäkseni liikkeelle. Vilkaisin vielä kerran ylös temppeliin ja mietin, olikohan tuo vanha munkki oikeasti siellä vai olinko vain kuvitellut, tai kenties oliko se jotain muuta. Niin epätodelliselta ja uskomattomalta tuo kaikki tuntui. Voin tältä seisomalta sanoa että tämä oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Jos se oikeasti on olemassa, niin tältä näyttää Shangrila.












































































0 kommenttia: