BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 2. joulukuuta 2013

Monkey see, monkey do


Lähdin gestarista pihalle ja suuntasin summamutikassa jotain katua jonnekkin päin. Löysin pienen kuppilan johon jäin syömään aamiaista. Olin päättänyt ensiksi lähteä etelään. Ensimmäinen etappi olisi Hpa An, pikku kaupunki kymmenisen tuntia bussilla Rangoonista etelään. Bussi lähtisi vasta joskus illallalla ja päätin kökötellä suosiolla muutaman tunnin kuppilassa bussiaseman sijaan. Täällä on tällähetkellä sadekausi ja kun vettä rupeaa tulemaan, ei meinaa enää esterin persekkään riittää sademäärää kuvaamaan. Katselin kaiteen läpi ulos ja "kliks" kuin napin painalluksesta taivaan hanat aukesivat ja ryöpyttivät viidessätoista minuutissa semmoisen määrän vettä että kadut tulvivat  nilkkaan saakka vettä, ja juuri yhtä nopesti kuin se alkoikin sade lakkasi "kliks". Oli aika ottaa taxi bussiasemalle. Kysyin hinnan ja luotin kuskin sanaan, sillä täällä ihmiset eivät lähtökohtaisesti kuseta joka asiassa niinkuin korruptoituneessa naapurimaassaan thaikuissa, vaan ovat pääosin rehellisiä sinua kohtaa. Arvostan. Luin kirjan loppuun bussia odotellessa ja nousin kyytiin. Bussit tuntuvat olevan suht samaa tasoa kuin Indonesiassa, vanhoja mutta toimivia. Kymmenen tunnin matkalla bussi pysähtyi kerran tienvarsiruokalaan jossa sain rakon tyhjäksi, massun täyteen ja tarvittavan nikotiini annoksen. Maksaessani sapuskan, tarjoilia katsoi lompakkoani ja kehotti olemaan varovainen. Hetken mietittyäni tajusin että lompsastani sojoitti tarjoilijan puolen vuoden palkka, ja lompakossani oli vain pienet setelit kuppiloissa ja kaupoissa asioimista varten.. Saavuin Hpa Anin kaupunkiin kolmen aikaan yöllä ja hyppäsin mopotaksin kyytiin. Kuski suunnisti tuttujen ohjeiden "gestari, halpa" avulla pienen majatalon eteen. Jouduimme jonkun aikaa huhuilemaan ennen kuin uninen mies longyi päällään tuli alas katsomaan mikä vammaisten lasten kuorolaulutunti oikeen oli meneillään. Kuudella dollarilla sain hyvän pienen kolon johon asettua taloksia pariksi päivää. Seuraavana iltapäivänä kävelin ympäri pienen kaupungin katuja. Päädyin temppelin viereiselle joen rannalle, josta pitkätankoisilla putput perämoottoreilla varustetus longboatit kuljettivat paikallisia joen toiselle puolelle pieneen kylää. Tämän pienen kylän vieressä sijaitsi myös oudon muotoinen kivi/vuori. Mt. Hpar pu, paikka joka sekin on pyhitetty budhalle. Istuin vähän aikaa rannassa kunnes vene tuli toiselta puolen, samalla tuoden muutaman paikallisen tälle puol jokkee. Nousin veneeseen ja putputimme toiselle puolelle. Ranta oli mutainen ja sisälsi paljon kuoppia ja lammikoita, näistä yhden yli meni bambusta kyhätty pieni silta, joka todellakin tuntui olevan pystyssä sillä pelkällä pyhällä hengellä. Tasapainottelin sillan yli ja pääsin hieman tasaisemmalle maalle. Edessä oli pelto jossa kyhmyniskaiset lehmät laidunsivat ja paikallinen nuoriso pelaili fudista. Matka taittui pienen ja hiljaisen kylän läpi, jossa ihmiset puuhailivat arkisia askareitaan ja joka varmasti näytti suht samalta kuin parisataa vuotta sitten. Jatkoin kylän läpi pientä tietä eteen päin ja jäin kuvaamaan edessä nousevaa vuorta. Samalla kaikessa hiljaisuudessa taakseni oli ilmestynyt "mini munkki" pieni kaljupäinen poika munkin kaapu päällänsä. Pikkumies oli kovin ihmeissään ja kiinnostunut touhuistani ja oli vielä enemmän silmät pyöreenä ja haltioissaan kun pyysin saada ottaa hänestä kuvan jolloin pikkumies näki itsensä kameran lcd näytöltä. Jatkoin kävelemistä hetken aikaa, kunnes tien vieressä oli rappuset pikkuiseen luolaan jossa oli muutama budha patsas. Meinasin pariin otteeseen lentää perseelleni kun liukastelin limasella lattialla, yrittäen saada kuvia. Vielä hetken matkaa ja vastaan tuli portti, jonka toisella puolella oli ikivanhat ja rapistuneet kiviportaat, lähdin nousemaan. Muutaman sadan metrin jälkeen vastaan tuli ensimmäinen sipuli,( sipulin mallinen kullan värinen kupoli, opaskirja kutsuu näitä nimellä "stupa" mutta koska en tiedä sanalle suomennosta, on se minulle sipuli) Maisemat alkoivat näyttämään hienoa puoltaan ja ympärillä näkyi jokia, peltoja ja Hpa Anin kaupunkikin alkoi näkyä kauempana pikkuhiljaa. Vastaan tuli noustessa vielä toinenkin sipuli ennen kuin nousu jyrkkeni toden teolla. Polku meni välillä kapeaa kielekettä pitkin josta saattoi nahdä alhaalla kaukaisuudessa olevat pellot, ja välillä taas paikallisten kyhäämiä huteria ja liukkaita tikkaita pitkin ylös päin. Kovan uurastuksen jälkeen saavuin laelle. Laella oli hieman isompi sipuli jonka ympärille aukesi 360° yksi hienoimmista maisemista joita olen tähän mennessä nähnyt. Utuisia vuoria, kiemurtelevia jokia, sekä alhaalla kaukaisuudessa ylhäältä katsottuna pikkiriikkisiä peltoja. Kameran sulkia räpsyi jonkun aikaa tauotta yrittäessäni tallentaa kaiken näkemäni kauneuden verkkokalvoiltani digitaaliseen muotoon. Mt. Hpar pu on vähän niinkuin kilpisjärven saivaara, sen minkä se korkeudessa muille nyppylöille häviää, se jyrkkyydessään ja näyttävyydessa kyllä korvaa. Olin myös aidosti ällistynyt siitä että kaikki rakennus materiaali jolla sipulit, kiviset portaan ja kaikki muu rinteelle ja laelle aikoinaan rakennettu, oli ollut pakko tuoda ylös mies voimin. Nostan jälleen hattuani, korkealle. Jonkun aikaa huipulla vietettyäni, näin sumupilven lähestyvän kauempaa. Päätin aloittaa laskeutumisen, sillä näin jurkillä ja liukkailla kielekkeillä en halunnut todellakaan usvan peittoon. Alastulo oli vielä tarkempaa touhua kuin ylös nousu, sillä monin paikoin saatoin nähdä vieressäni parin sadan metrin pystysuoran pudotuksen alas. Voitin kuitenkin kilpajuoksun usvaa vastaan ja pääsin jyrkimmän laskeutumis osion päätökseen. Yllätyksekseni vastaan polulla tuli kolmen koppava kopla koiria jotka alkoivat innostuneesti haukkua minut nähdessään. Niitä kaitsevasta ihmisestä ei kuitenkaan ollut minkään laisia merkkejä ja ihmetteilin kovin kuinka ja miksi koissut olivat tulleet näin ylös vuoren rinnettä omine päineen. Tulin siihen tulokseen, että olivat luultavasti seuranneet uteliaisuuttaan meikäläisen vierasta hajujälkeä. Pääsin vihdoin alas ja kävelin kylän läpi takaisin rantaan. Kuikuilin vielä mennessä taakse tuota jylhää pyhiinvaelluspaikkaa, joka näytti edelleen alhaalta katsottuna mahdottomalta kiivetä, vaikka olin juuri sen laella ollut. Olin hitusen ylpeä itsestäni. Rannassa nuoriso pelaili edelleen fudista lehmien keskellä. Huomasin että joen pinta oli noussut ainakin puolitoista metriä siitä mitä se oli ku tänne tulin. Huteran bambusillan osat kelluivat vedessä ja pludasinkin ensin polvia myöten, sitten munia myöten ennen kuin pääsin veneeseen, sain kuitenkin jollain ihmeen kaupalla pidettyä kameran pois vedestä, veneen kuljettajan kaverina olleen pienen pojan nauraa räkättäessä kun meikäläinen rämpi vedessä. Veneen kyydissä ollessani alkoi sataa. Olin jo muutenkin yltäpäältä litimärkä joten käppäilin sadeviitta harteilla, kengät kädessä niistä vesinorojen tippuessa takaisin majataloon kuivattelemaan kamppeita ja ottamaan kupposen lämmintä teetä.






























Alas on pitkä matka, huomaa alakulmassa oleva ja yläkulmassa oleva vene, joka on siis alhaalla.








































0 kommenttia: