BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 2. joulukuuta 2013

Mandalay


Otin bussin Mawlamyinestä Rangooniin, jossa oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus vaihtaa bussiin joka menisi Baganiin. Näin ei kuitenkaan käynyt sillä kun myöhään illalla saavuin Rangooniin, sain tietää että sille päivälle ei enää mennyt yhtään bussia Baganiin. En kuitenkaan halunnut tulhlata lisää aikaa viettämällä extra yön Rangoonissa, joten otin bussin Mandalayhyn. Bussin lähtöön oli pari tuntia aikaa ja vietin sen istuen tienvarsi ravintolassa lähellä bussiasemaa. Aika meni nopeasti, sillä sain seurakseni ravintolan nuoren tarjoilija, jonka kanssa juttua olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa, Mutta oli pakko juosta sateeseen jotta en missaisi bussia. Bussissa ulkomaalaisena minun lisäkseni oli päälle kolmekymppinen slovenialainen blondi, nimeltään Urshka. En tiedä slovenialaisten mielipidettä, mutta kun antaa tyttärelleen nimeksi Urshka, varmistaa että tyttö saa esitellessään itsensä hymyn ihmisten huulille ja luultavasti ihan väärästä syystä.. Rangoonia ja Mandalayta yhdistää toinen burman olemassa olevista moottori teistä ja matka olikin tämän takia huomattavasti lyhyempi kestoinen kun olin ajatellut. Saavuimme aikaisin aamun sarastaessa Mandalayhyn. Urshkalla oli jo varaus hotellissa, meikäläisen vielä arpoessa mihin osaan kaupunkia menisin. Urhka ei halunnut mennä mopotaksilla, ilmeisesti hieman arka uudessa maassa. Suostuin hänen pyyntöönsä jakaa normi minun kanssani. Taksikuski oli mukava ja neuvoi meikäläiselle halvan gestarin kun esittelymme jälkeen ilmoitin että meikäläisellä ei sitten ole mitään hajua minne olen menossa. Urshka jäi ensin pois hotellillaan, jonka jälkeen taxi kuski kysyi "what was her name again?"- "Urshka"- "what?" -"yea, i know.." Kuski jätti minut gestarin eteen ja painelin sisään. Sanoivat että huone kyllä hoituu, mutta joudun odottamaan puoleen päivään saakka että saan sen käyttööni kunhan edellinen asukas painuu vittuun. Kello oli vähän yli viisi aamulla ja koko kaupunki nukkui vielä. Menin läheisen fänsin hotellin eteen ja jäin kadun toiselle puolelle näpyttämään kännykkää. Hetken päästä viereeni ajoin paikallinen mies skootterillaan. Mies kysyi, odotanko jotakuta ja nauraa hekotteli kertoessani yrittäväni käyttää varkain vastapäisen hotellin wifi verkkoa, tuloksetta tosin. Kaikki kaupat, ravintolat, ym. olivat viellä kiinni ja kusyin mieheltä tietääkö tämä mitään paikkaa joka olisi auki ja josta saisi jotain purtavaa aamiaiseksi. Heppu sanoi lähellä olevan "tea house" josta saisi sapuskaa. Mies sanoi itsekkin olevan vielä ilman aamuteetä pyysi hyppäämään kyytiin. Menimme muutaman korttelin päähän jossa sain jo kauan kaipaamani aamiaisen. Miehen kanssa tuli juteltua paljon yhdestä sun toisesta asiasta. Yksi asia kuitenkin erityisesti jäi mieleen, mies ei halunnut Aung sang suu kien voittavan ensi vaaleissa, ja kun pyysin perustelemaan miksi, mies vastasi että hänestä kaikki ongelmat alunperinkin johtuvat ja että hänen takiaan sotilas juntta otti vallan. Kouluja käymätön mies tiesi valitettavan vähän oman maansa historiasta, mutta en halunnut lähteä riitelemään asiasta sillä kaveri oli muuten tosi mukava. Kun kuitenkin kysyin että kenen hänen mielestään pitäisi ottaa Aung sang soo kyin paikka ja johtaa maan kansa vapauteen sotilas juntan vallan alta, ei miehellä kuitenkaan ollut siihen vastausta.. No, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.Neuvottelin kaverin näyttämään minulle paikkoja seuraavana päivänä pientä korvausta vastaan. Kello lähenteli yhtätoista ja heppu hetti minut samaan risteykseen jossa olimme tavanneetkin ja sovimme tällit seuraavaksi päiväksi gestarini eteen. Otin huoneeseen päästyäni unta palloon ja kun illemmalla heräsin, menin sapuskoimaan lähellä sijaitsevaan pikku ravintolaan. Kun käppäilin takaisin gestariin, aulassa oli kolmikko joka koostui brittiläisestä ja japanilaisesta miehestä, sekä brasilialaisesta naisesta. Kolmikko nautti tuontivodkaa lantrattuna paikalliseen limppariin ja japanilainen pyysi minua liittymään seuraan. olivat juhlimassa sillä brassille ja britille tämä olisi viimeinen ilta ennen kuin lähtisivät rangooniit ja lentäisivät pois Burmasta. Heittelimme läpyskää hetken aulassa kumoten pari paukkua ja siirryimme korttelin päässä olevaan ravintolaan ottamaan muutaman kaljan ennen kuin laittaisivat kiskan kiinni. Japanilainen oli jo kännissä ja selitti sekavia, kun taas brassinainen kertoi meditointi juttujaan, jotka eivät tuntuneet hirveesti kiinnostavan ketään. Britin kanssa riitti juttua, kaveri oli myös ollut reissussa jonkun aikaa, ja asunutkin hetken malesiassa. Kun paikalliset rupesivat pistämään paikkoja kiinni, lähdimme takaisin hotellille. Hotlassa oli sen katolla pieni terassi johon siirryimme lipittämään vodka kolaa. Meno oli rentoa ja kaikki vuorotellen kerroimme itsestämme ja kokemuksistamme. Kertoessani visiitistä luolaan jossa oli temppeli ja minua spontaanisti opastaneesta munkista, näin kuinka risti-istunnassa olevan brassin naama muuttui tummasta vihertäväksi kateuden takia, ei maininnut sitä sanallakaan mutta ilme kyllä kertoi kaiken.. Muhahahaa ;) Kellon viisarin lipuessa eteenpäin brassi ja britti poistuivat nukkumaan ja valmistautumaan kotimatkaansa, kun meikäläinen ja umpi känninen Hiroshi jäimme vielä katolle juttelemaan. juttua riitti paljon siitä kun olin joitain vuosia sitten käynyt tokiossa puörähtämässä. Ajan mittaan hiroshi vajosi kuitenkin vain syvempään humalatilaa, ja japanilainen mies alkaa laulaa silmät kiinni beethovenia, malliin "baba pa paaa, baba pa paaaa" käsillään kapelimestarin liikkeitä imitoiden, tiesin että olisi myös meidän aikamme siirtyä unten maille.. Seuraavana iltapäivänä köpöttelin gestarin ulkopuolelle, jossa toisella puolella katua tuttu mies heilutteli hymyillen kättään. Miehen ajokkina oli tällä kerralla skootterin sijaan fillari, jossa oli "sivuvaunu" eli karvalakki versio vanhasta kunnon ämmän tappajasta. Menimme ensin syömään aamupalan jonka jälkeen lähdimme konkeloimaan kohti kaupungin eteläpuolta. Käännyimme pienelle kujalle ja pysähduimme pienen hipajan eteen ja mies sanoi että haluaisi näyttää miten paikalliset tekevät joka päiväisiä töitään. tila oli autotallia muistuttava pikku palttoo jossa oli tusinan verran ihmisiä, lapsia,nuoria ja vanhoja, jotka värkkäsivät släbäreitä. Kaikki alusta loppuun tietysti käsin. Seuraavaksi oli vuorossa lähellä sijaitseva paja jossa valmistetti "kultalehtiä" ohuen ohuita siivuja kultaa joulla voidaan päällystää kaikenlaista tilpehööriä, kuten veistoksia ja kupoleita samalla tekniikalla kuin juhlamokkamainoksessa usbeskin katedraalin kupoleja kullataa. prosessi alkaa pienellä palalla kultaa, joka asetetaan parin lehden ja nahan palan väliin. Sitä nuijitaan parituntia kunnes siitä tulee silkkipaperiakin ohuempi, noin kämmenen kokoinen suikale, joka leikataan haluttuun muotoon, ja kultalehti on valmis. Sen lisäksi että kultalehdillä päällystetään veistoksia, niitä ostavat todella paljon paikalliset, ihan sellaisenaan. Menevät temppeliin ja kiinnittävät ne sisällä olevaan kultaiseen budhaa, joka on aikojen saatossa päälystetty rukoilemassa käyvien paikallisten toimesta kymmenillä ja kymmenillä tuhansilla kultalehtisillä. Seuraavaksi menimme isoon temppeliin jossa pääsin tidistamaan tätä perinnettä. Portilla tottakai plääkät pois, ja kun aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, marmorin ja laattojen päällä kävely tuntu siltä kuin olisi kaksi kertakäyttögrilliä sidottu jalkoihin ja meikäläinen oli päivän ruokalistalla. Kun kävelimme sisään isoon temppeliin menimme huoneeseen missä oli iso budha patsas jonka ympärillä ihmiset rukoilivat kiinnittelivät siihen mukanaan tuomia kultalehtisiä. Ei pelkästään patsa, mutta koko huone oli lattiasta kattoon kullattu, tässä kohtaan Ahmed ahneen silmät olisivat pullistuneet ulos kuopistaan nähdessään tuon kaiken kullan kimalluksen. Temppelissä oli myös ihmeen rento tunnelma, ihmiset nukkuivat esimerkiksi päiväuniaan temppelin pilarien varjossa, jotain jota ei kristillisessä kirkossa voisi ikinä nähdä. Taas riksa alle, tälläkertaa menimme 120v vanhaan munkki luostariin, joka oli rakennettu puusta. Pidin konseptista enemmän sillä vanha puinen rakennus tuoksuu hyvältä, kuullostaa oudolta mutta se on totta. Vähän matkan päässä oli myös toinen, melkein identtinen luostari, tämä hieman vanhempi vain. Mies muistaakseni sanoi että 160, tai 180 vuotta vanha. Ulkona olevat terassilaudat olivat sen verran huonossa kunnossa ja kiikkeriä, että sai oikeasti olla hieman varovainen. Sisällä oli yksinäinen munkki rukoilemassa budhan luona, muutaman kissanpennun samalla leikkiessä tämän vierellä. Houneessa oli myös paksun pölykerroksen peittämä hylly jossa oli luostarin ikivanhoja pyhiä kirjoituksia. kääröt joihin kirjoitukset oli aikoinaan skrivattu, olivat jonkin sortin lehtiä, sillä paperia ei kuulemma tuohon aikaan ollut vielä olemassa. Kun mies nappasi yhden kääröistä esille, pelästyin että se rapisisi tomuksi jalkoihimme, niin vanhalta se näytti. Puhalsin käärön päältä paksun pölykerroksen jonka alta paljastui kirjoitusta, joka oli himmentynyt ajan saatossa niin paljon että siitä sai juuri ja juuri selvää paljaalla silmällä. Kameran linssin läpi oikeilla asetuksilla tekstiä sai onneksi korostettua näkyviin. Tiesin näiden kääröjen olevan korvaamattomia kappaleita historiaa, joita tavallinen tallaaja normaalisti on tottunut näkemään museoissa paksun panssarilasin läpi, mutta nyt pidin sitä hyppysissäni, aika hienoa. Kävimme myös pyörähtämässä lähellä olevassa jade marketissa, missä paikalliset hioivat korukiviä smirgeleillä joita pyörittivät jaloillaan vanhojen singer ompelukoneiden tapaan. Lopuksi menimme joen rannassa olevaan baariin jossa join kuuman päivän päätteeksi kylmän burmabissen ja juttelimme päivän tapahtumista. illalla painuin kaupungille josta löysin kämäisen pienen ravintolan, jossa ihmeen kaupalla oli (tosin indonesian postiakin hitaampi) wifi. Parisen tuntia surffailtua ja samalla syötyäni, seuraani liittyi pari paikallista jotka olivat ilmeisesti jonkun aikaa keränneet rohkeutta tulla juttelemaan, ja nyt kun kummatkin heput olivat tarpeeksi humalassa, halusivat tarjota meikäläiselle pari kaljaa. Kumpikaan ei puhunut juuri ollenkaan englantia, mutta keskustelu tuntui silti sujuvan suht vaivatta. Toinen kavereista kertoi olevansa solistina paikallisessa rokki bändissä joka koveroi 80 ja 90 luvun helmiä. Kun laitoin heppujen pyynnöstä kännykästä bon jovia soimaan, meinasin purskauttaa kaljat pitkin pöytiä, kun kaverit alkoivat laulaa run awayta burmaksi, alkuperäisen säestyksellä. Ala huuleen jäi aikamoiset hampaan jäljet naurun puuskan pidättämisestä.. Kun paikka meni kiinni toinen hepuista halusi välttämättä tarjota ilmaisen kyydin gestariin, josta ulkopuolella olevat mopotaksikuskit olivat hieman harmissaa, mutta ei kai sitä kieltäytymäänkään.  Mandalay on iso kaupunki jossa vallitsee pikkukaupungin tunnelma ja ilmapiiri ja sen ihmiset ovat erittäin lämminhenkistä porukkaa. Tästä kaikesta huolimatta se ei jostain syystä paikkana ihan täysin sytyttänyt, vaikka mitään moitittavaakaan ei kyllä oikeestaan tästä entisestä pääkaupungista ole.










släbäripaja


























vanhat kääröt











0 kommenttia: