Mulla räjähtää pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat...

Ihmettelette kaikki varmaan miksi en ole laittanut yhtään kuvaa viimeksi lisättyihin blogi teksteihin. Vastaus on yksinkertainen, niitä ei ole. Noin kuukauden ajalta kaikki kuvat lesnsivät kankkulan kaivoon, kun 150€ pokkari joka on viimeisen puolentoista kuukauden ajan vittuillut erinäisin tavoin päätti olla hyvä matka kumppani ja poistaa ne kaikki kuvat mitä muistikortilla oli. tietenkin niin että en niitä ollut ehtinyt varmuuskopioida ulkoiselle kovalevylle. Tästä seurasi pangalaktinen raivokohtaus ja uuden kameran hankinta. Pokkari sai seuraajakseen muutaman euron kalliimman canon eos 500Deen. Ensimmäisen kerran pokkari rupesi vittuilemaan malesiassa, kun rupesi syömään pattereita hullun lailla. Ongelman korjasin sillä että laitoin paristoluukun kanteen roudarinteippiä jolla peitin pienen metallisen jousen joka sai patterit oikosulkuun niihin koskiessaan kun kannen sulki. Seuraavan kerran vittuilu jatkui Davaossa kun kamera poisti viikon ajalta varmuuskopioimattomat kuvat. formatoin kortin ja sen jälkeen kaikki toimi taas hyvin. Kamera luo joka kuukausi uuden kansion jonka seurauksena se ilmeisesti poistaa edellisen. Tähän vikaan ei voi asetuksista vaikuttaa mitenkään. Tällä hetkellä olen manilassa ja kun olin julkaisemassa näitä blogitekstejä poistuivat kaikki kuvat. Internet kahvilan henkilökunta muistavat varmasti pitkään sanat vittu, saatana ja perkele. Pidän tuota saatanan pokkaria mukanani siihen saakka kun löydän tarpeeksi eeppisen tavan päästä siitä eroon, ruudin käryä ja lyijyä on siis luvassa. toivon mukaan seuraavasta kohdemaasta löytyvät tähän soveltuvat keinot ja fasiliteetit.. ja ehkä kyseisestä saataisiin myös kuvamateriaalia. Kaikista eniten vituttaa kuvat lake Danaolta jotka olivat oikeasti todella hyviä, vaikka itse sanonkin.

ps, korjaus edelliseen, yksi kuva Lake danaolta loytyi sattumalta kannykasta.

Paratiisista helvettiin

Odotin Lake Danaon kansallispuiston portilla jeepnyä joka ehkä tulisi kymmenen aikoihi ja ehkä pääsisin takaisin Ormociin vielä saman päivän aikana. Paikalliset päristelivät skoottereillaan tietä edes takaisin. Portin kopperin eteen pysähtyi nain nen jolla oli skootterissaan kyydissä kaksi pientä lasta, toinen pakkarilla ja toinen sylissä. Penskat arviolta noin 12 ja viisi vuotias. Skootterin edelleen ollessa käynnissä nainen jutteli porttivahdin kanssa. Nuorempi penskoista joka oli äitinsä sylissä, rämläsisi koko ajan kaikkea käden ulottuvilla olevaa, milloin äitinsä korvista, milloin pyörän vilkkukytkintä ja tööttinappia. Pian penska teki kuitenkin uteliaisuuspäissään aikamoisen virheen, nimittäin tarttui kaasukahvaan ja väänsi se pohjaan. Sillä seurauksella että skootteri lähti vailla ohjausta keulien hirveää vauhtia eteen päin kohti jorpakkoa. ennen tieltä ulos sinkoutumista konkkaronkka kuitenkin kaatui tien penkalle. Lapset selvisivät ihmeen kaupalla episodista ilman naarmuakaan, äidin sen sijaan ottaen damget heidänkin puolestaan. Kasi ja jalka asfaltti-ihottumasta verillä äiti tarkasteli huolissaan järkyttyneitä penskoja ja huomattuaan näiden olevan kunnossa rupesi heitä torumaan ja sättimään. Tilanne vaikutti ensin erittäin vaaralliselta mutta jälkeenpäin niin sairaan koomiselta että nytkin meinaa tulla vedet silmistä kun naurattaa :D Jeepnyä ei näkynyt ja oli käynyt juuri niinkuin pelkäsin, eli kaupungista ei ollut tarpeeksi tulijoita että jeepny olisi lähtenyt sinä päivänä danaolle. Tulin kuitenkin portin henkilö kunnan kanssa hyvin juttuun ja he hoitivat minulle kyydin takaisin ormociin. Portille ajoi vanha papparainen mopedilla johon oli hitsattu laatikon mallinen sivuvaunu kiinni, riisisäkkien, hedelmien ynnä muun kuljettamista varten. Heivasin ensin reppuni ja sitten itseni "tee se itse" ämmän tappajan kyytin ja matka kaupunkiin taittuikin ihan lokoisasti. Ormociin saavuttuani painelin suoraan satamaan ja ostin lipun Cebun lautalle. Cebu on yksi suosituimpia turisti kohteita filippiineillä, mutta jostain syystä ajattelin että vaihteli voisi virkistää. Myöhemmin kuitenkin tajusin edellä mainitun hyvin vääräksi. Lauttamatka Cebuun kesti noin kaksi ja puoli tuntia. tämän ajan kuuntelin vieressäni istuvan noin viisikymppisen läskin amerikkalaisen satuilua ja höpinöitä vieressä istuvalle nuorelle filippino kundille. Olin onnellinen että tämä kundi joutui olemaan tämän tämän god bless america idiootin puheripulin uhrina, enkä minä. Satamaan saavuttuamme tyyppi kuitenkin riemastui nähdessään reppuni ja alkoi suoltaa "i just to pack shit like that in the fucking nam, and a lot more back in the days..." ignoorasin hepun ja painuin vittuun paikalta ennen kuin satu setä pääsi kunnolla vauhtiin, sillä sitä touhotusta en olisi jaksanut kuunnella hetkeäkään kun mies joka on ollut ehkä kolmetoista vietnamin sodan loppu aikoihin kertoilee iskänsä sota juttuja ominaan.. Kun pääsin satamasta pois näin kauempana häämöttävän rakennuksen jossa luki isolla "Radison blue hotel"  nyt tiesin virallisesti saapuneeni turisti rysään. Harhailin jonkun aikaa kaupungilla ja otin sitten taksin parempien neuvojen toivossa majotuksen suhteen. Taxi heitti minut halpaan dormiin jossa asustelin loppuajan Cebussa ollessani. Minua oli jo jonkun aikaa kuumottanut sillä kun pari kolme vuotta sitten otin hepatiitti rokotukset edellistä reissua varten, en koskaan käynyt ottamassa puoli vuotta rokotuksen jälkeen tarvittavaa tehoste rokotetta. Pelkäsin että pitääkö ottaa koko kallis rokote sarja uusiksi(45€ per piikki) nettiä selatessani kuitenkin viisastuin sen verran että rokotteiden luomat vasta-aine arvot(antibodies) voidaan todentaa simppelisti veri kokeella, ja täällä koko roskasta selviäisi parilla kymmenellä eurolla. Päätin seuraavana päivänä käidä lasaretissa. Illalla menin hotellin röökipaikalle tupangoimaan. Röökipaikalla oli myös canadan juutalainen Roman lievästi humaltuneena. Juttelin aikani kuluksi tämän viisikymppisen kesämiehen kanssa joka oli pääosin ihan mukava, mutta jauhoi aikapaljon turhan päiväistä paskaa, eikä juurikaan tuntunut kunnioittavan paikallista väestöä. Jossain vaiheessa Roman ilmoitti että nyt lähetään baariin ja hän maksaa, en oikeen kehdannyt kieltäytyäkkään. onneksi kello lähenteli jo puoli yhtä yöllä eikä baarit näin ollen enää kovinkaan montaa tuntia oviaan auki pitäneet, sillä ajatus krapulassa sairaalassa verikokeisiin jonottamisesta ei juuri houkuttanut. Hyppäsimme taksiin ja roman kysyi kuskilta mikä olisi hyvä baari, kuski totesi rutiinin omaisesti "mango mango" sinne siis. Nousimme taksista ulos ja kävelimme baariin sisään. Olisihan se saatana pitänyt arvata että mihinkäs muualle taksari turistit neuvoisi kuin huorabaariin... Romania asia ei tuntunut haittaavan, iloisesti tuo kesä mies kävi pusuttelemassa paria horatsua, meikäläisen sen sijaan saaten keskittää kaikki voimavarani ämmien pois jaloista potkimiseen. Voitte vain kuvitella kuinka kuinka agressiivisesti pvc-asuin ja verkkosukkahousuin päästä kantapäihin aseistautunut huora armeija kilpailee sen baarin ainoasta alle 45v asiakkaasta.. Teki myös pahaa katsoa muutamaa tuttöä jotka eivät varmasti vielä olleet edes kahdeksaatoista ikävuotta nähneet. Tarpeeksi kauan kun jaksoi kieltäytyä ja lähteä mukamas kuselle heti kun joku yritti istua syliin, horatsut alkoivat ymmärtää että tuo tuskin illan päätteeksi pyytää saatille. Tämä kuitenkin oli kovan työn takana sillä näille tulpattomille mopoille eivät toimineet tavalliset joka tytön turn offit, olen naimisissa, asun äitinini luona, olen eläimiin sekaantuja ysm.. Vaan tilanteesta yksinkertaisesti vain aina poistua käymään vessassa, puhumaan puhelimessa tms, sillä näillä ämmillä oli puhelin myyjiä muistuttava työ moraali jossa asiakkaan ensimmäinen "ei kiitos" on vasta maamerkki josta kaupanteko oikeasti alkaa. Illan päätteeksi tarjoilija toi laskun pöytään, joka oli summaltaan noin viisin kertainen siihen nähden mitä olimme juoneet. Sanoin tarjoilijalle että tuoppas kuitus juomista tänne, sillä joka kerta kun tilasimme jotain olimme myös allekirjoittaneet siitä kuitin. Tarjoilija toi kuitit joista ensimmäiset muutama oli romanin kuittaamia mutta loput homppeli baarimikon söherryksiä. Kun hinttari baarimikko tajusi etteivät kuitit menneet läpi alkoi hän kivenkovaa väittää että oli itse meille myynyt jos jonkin laista vodkapaukku ynnä muuta paskaa ja nosti kohtauksen pystyyn meikäläisen tätä asiasta tentatessa. Jutkulla paloi päreet kun homppeli otti biljardimailan käteesä, ilmeisesti yrittäen tuoda tilanteen vaatimaan maskuliinisuuta muuten niin feminiiniseen habitukseensa. Sillä seurauksella että Roman nappasi myös bilis stagan käteensä ja rupesi riehumaas isoon ääneen homon juostessa tiskin taakse piiloon ja huudellen sieltä käsin kuinka kusipäitä me kaikki olemme. Romanin sauhutessa punaisena kuin hangon keksi, ajattelin että näissä rauhan neuvotteluissa ei enää edes Martti Ahtisaari estäisi tilanteen räjähtämistä käsiin, ja aloin itsekkin jo katseellani punnitsemaan kaikkiea tartunta etäisyydellä olevaa irtaimistoa paremmus järjestykseen sovellettuna lyömäaseeksi. Sillä kohta olisi Suomi, Canada vastaan Filippiinit maaottelu. Onneksi juuri ennen tätä, yksi tarjoilijoista puhalsi pelin poikki sanomalla "ok, fuck it. you win" ja repi tekaistut kuitit. Roman maksoi oikeans summan juomista ja lähdimme pois. hyvä niin sillä jos tilanne olisi eskaloitunut olisimme auttamatta jääneet alakynteen kun viereisenkin baarin portsarit ja baarimikotkin olisivan tullet lunastamaan oman osansa ulkomaalaisten mätkimisestä. enkä edes halua ajatella mitä tuo vihainen käsilaukku hompppeli olisi tehnyt kun jommalta kummalta meistä olisi lähtenyt taju.. Seuraavana päivänä lähdin käymään sairaalassa(edelleenkin ihan vain niiden verikokeiden takia) paikan päälä minulle kerrottiin että tarvitsen lähetteen päästäkseni verikokeisiin. meikäläisen tuuria, sillä viikonloppuna paikalla oli vain teho-osastolla päivystäviä lääkäreitä hätä tapauksia varten, labra kuitenki olisi ollut auki tästä huolimatta. jouduin palaamaan maanantaina jolloin kaikki sujuikin ihan mutkitta. Seuraavana päivänä sain tulokset, ja helpotuksekseni kaikki oli kunnossa. Päätin että olisi aika lähteä pois täältä turistien turistien raiskaamasta paskalävestä, jota kutsutaan Cebuksi.

Ei vettä rantaa rakkaampaa

Heräsin aamulla räkä poskella, ja huomasin että kellon on melken kaksitoista. olin onneksi pakannut repun edellis iltana, sillä silmät näin kierossa ja unisena ei olisi kyllä muuten aamutoimet vartissa onnistuneet.. Kävin mäkissä vetämässä aamun ravintoannoksen tauluun ja hyppäsin lennosta jeepnyyn joka meni bussi terminaalille. Suuntana oli tällä kertaa Ormoc, pieni satamakaupunki josta lähtee laivoja Cebuun. Bussimatka kesti muutaman tunnin ja saavuin perille. Ormoc on kiireinen pieni kaupunki. tämä tuli tuli selväksi kun bussi saapui terminaaliin. Bussia odotti uusi lastillinen matkustajia jotka jälleen kerran näyttivät filippinojen älykkyysosamäärän radikaalin kyvyn laskea muurahaisen tasolle kun he esiintyvät jossain sankoin joukoin. Yhdestä ovesta yritti tunkea monta kymmentä ihmistä sisään saman aikaisesti kun kukaan ei edes ollut vielä päässyt ulos täpötäydestä bussista, sillä itsestään selvällä seurauksella että kukaan ei päässyt liikkumaan mihinkään. äly hoi... pääsin kuitenkin jonkun ajan päästä kaaoksen läpi ja mietin että onneksi otin reppuni tavara tilaan sillä sen kanssa bussista ulospääwy näissä olosuhteissa oli ollut täysin mahdotonta.. Hetken harhailtuani löysin tähän mennessä hinta-laatu tasoltaan yhden tähän asti parhaimmista hotelleista. Nimikin tälläkertaa mainittakoon, Peach tree lodge. Pari päivää vietettyäni täällä huomasin että itse kaupungissa ei juurikaan ollut mielen kiintoista nähtävää joten otin selvää mitä sen liepeillä on. Silmiini sattui Lake Danao, vuoristo järvi parinkymmenen kilometrin päässä Ormocista. Liikenneyhteydet sinne vain olivat suht huonot ja epäluotettavat, yksi jeepny aamulla. Lähtee, jos lähtee, sillä kun ei matkustajia ole tarpeeksi ei jeepny kuski liikuta koslaansa mihinkään. Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata auto+kuljettaja, joka olisi tullut aivan liian kalliiksi yksin kun reissussa on. Olin kuitenkin saanut jonkin asteisen fixaation tuosta paikasta ja laadin suunnitelmaksi että yritän kuitenkin ja jos jeepny ei lähde niin otan sitten lautan Cebuun. Aamulla tsekkasin itseni ulos ja köpöttelin bussiasemalle josta myös jeepnyt lähtevät. Rupesin kyselemään kuskeilta ja muilta ihmisiltä mikä jeepny lähtisi Lake Danaolle. Yksi heppu tarjosi oikeen mielellään kyytiä 2000 peson hintaan(n.40€) En voinut edes olla vihainen kusetus yrityksestä vaan nauroin miehelle päin naamaa, hieman häpeissään heppu neuvoi mistä jeepny lähti. Spottasin koslan tien varressa ja huomasin onnekseni sen olevan täynnä porukkaa. Tämä tarkoitti että se ainakin lähtisi matkaan. Juju vaan olikin siinä että jeepny oli niin täynnä että meikäläinen ei sisään enää mahtunut. Mietin hetken ja kysyin kuskilta voisinko vaihtoehtoisesti matkustaa katolla kun ei sisällä ollut enää tilaa. Kuskille oli ok ja lähdimme liikkeelle. Naureskelin itsekseni että tulipahan nyt sitten tämäkin koettua, suosittelen oikein lämpimästi. On mitä mukavin ja maisemarikkain tapa matkustaa :) Katolla viileässä tuulessa vilvotellen ja ohikiitäviä maisemia ihaillen sain kuitenkin kuorman purkajan homman aina kun ihmisiä jäi pois kun niin sopivasti siellä olin. Milloin riisisäkkejä, bissekoreja, jerrykannuja ja metalliputkia ihmisille alas ojennellen. jeepny saapui mutkittelevien vuoristoteiden jälkeen lake danaolle, eikä maksanut lysti kuin vaivaiset 35pesoa(n.70 senttiä) ei paha ollenkaan. 10peson pääsymaksu vielä päälle ja homma oli purkissa. Porttivahti sanoi että leiri paikka olisi noin puolen tunnin kävelymatkan päässä, tai vaihto ehtoisesti 5min veneellä joka kustantaisi 50pesoa(n.1€) olin juuri maksanut parinkymmenen kilometrin jeepny matkasta sen 35pesoa joten päätin kävellä. Näin jälkeenpäin sitä huvittuneena huomaa kun on tarpeeksi pitkän aikaa ollut reissussa sitä tinkii jo senteistä :D Lähdin siis köpöttelemään pientä tietä pitkin ja lauma kersoja lähti seuraamaan ulkomaalaista setää fillareilla kun olivat ihon väristä ja habituksesta niin ihmeissään. Olin kävellyt tietä jo kolmisen varttia kun se vain kapeni kapenemistaan loppujen lopuksi muuttuen pieneksi poluksi viidakkoon. Skiditkin lopettivat seuraamisen sillä eivät konkeleillaan enää eteenpäin päässeet. Talsin polkua parisen kilometria vielä eteenpäin kunnes se alkoi muuttua vaikeaksi seurata, päättelin että olin varmasti kävellyt leiripaikasta ohi ja että polku luultavasti johtaa johonkin salametsästäjien pandojen nylkemispaikalle tai islamistien asekätkölle joten tein päätöksen lähteä takaisin ja yrittää tällä kerralla katsoa ympärilleni hieman tarkemmin. Palattuani noin kaksi ja puoli kilometria takaisin päin huomasin oikealla puolella tietä pienen ränsistyneen kyltin jossa luki "camp site" niinpä tietysti.. itse leiripaikka oli aika aukea eikä juurikaan kyennyt tuottamaan haluamaani yksityisyyttä sillä se oli heti tien vieressä. Koska kukaan ei ollut valvomassa tekemisiäni, köpöttelin metsän läpi alas järven rannalle josta löytyi mitä mainioin leiripaikka. Laitoin leirin pystyyn ja kyyläilin paikallisten kalastajien touhuja pienissä kanooteissaan. Olin hikinen ja haisin niin pahalle että jo itseäkin häiritsi, päätin pulahtaa järveen. Tuli niin kotoisa olo uida makeassa vedessä ja etenkin järvessä, erona suomeen tietty trooppinen ilmasto, kirkas vesi ja se että järvi oli 700metriä meren pinnan yläpuolella. Paikalliset vuokrasivat myös "kelluvia majoja" järven toisella puolella. Jännä konsepti, bambuista kuhätty noin 5x5 metrinen lautta jossa oli keskellä banbumaja pöytä ja tuoleja, ja jota vedettiin keskelle järveä köysistä jotka oli ankkuroitu kummellekkin puolelle järveä. Valitettavasti minulla ei ollut ketään kenen kanssa romanttinen illallinen keskellä järveä viettää, tyydyin seurailemaan majoja kelluttavia paikallisia pariskuntia järven toiselta puolelta ja onanoimaan ajatuksesta että jos jonkun erityisen naisen saisin tänne raahattua, siltä menisi jalat totaalisesti alta ja meikäläinen olisi maailman kuningas.. Katselin kun aurino laski vuorten taa ja kävin yöpuulle. Heräsin keskellä yötä siihen kun joku osotteli taskulampulla leiriini ja kauempaa kuului etäistä puheen ääntä. Singahdin salamana riippumatosta pystyyn ja aavikon puuman lailla syöksyin ukemilla riippumattoni vieressä olevaan naamioituun poteroon. Sotamaalit naamalle ja ja silmät kiiluen pimeässä yössä laskin äänettömästi ak;n vaihtimen alas ja odotin kaikki aistit terävöityneenä vihollisen tulevaa väijytystä.. Sitten oikeasti heräsin ja tajusin jonkun oikeasti osoittelevan taskulampulla leiriä, nousin ylös ja näin järvellä noin kymmenen metrin päässä veneen jossa nuori kundi osoitteli taskulampulla valoa toiselle joka sukelsi maski naamalla ja harppuuna toisessa kädessä. Kundit olivat yökalassa. huokasin syvään ja jatkoin nukkumista... Heräsin aikaisin aamulla. Näkymä oli todella kaunis, auringon noustessa järven tyyni pinta peilasi vuoristoisen maiseman ja linnut lauloivat vienosti, kuikka olisi vielä puuttunut mutta se olisi jo ollut liikaa pyydetty. Pistin rauhassa kamat ja leirin kasaan vielä käyden pulahtamassa järvessä, luoden sen pinnalle päivän ensimmäiset pisararenkaat. Otin repun kantoon ja lähdin köpöttelemään takaisin.

Saari vaihtoon

Tuli aika lähteä. Painelin jeepnyllä bussiterminaaliin, samaan johon olin noin kuukausi sitten saapunut tuiki tietämättömänä Davaosta ja sen ympäristöstä paljoa mitään. Marssin sisään ja rupesin etsimään bussia joka menisi leyten saarelle. Huvin pian meikäläistä piiritti lauma trokareita jotka kaikki yrittivät myydä lippua johonkin suuntaan. Sain tietää että seuraava dösä leyten pääkaupunkiin, Taclobaniin lähtisi vasta kymmenen aikaan illalla, matka kestäisi sellaiset 16tuntia. ostin lipun ja vedin unta palloon muutaman tunnin itse terminaalissa. Siirryin lähellä olevaan kuppilaan vetämään mustekala renkaita ja olutta samalla kirjaa lukien ja tappaen aikaa. kuppila oli sama missä olin istunut kun saavuin Davaoon ensimmäisenä iltana. Kello alkoi lähennellä puolta kymmentä ja painuin takaisin terminaaliin. Yritin etsiä bussia mutta en löytänyt sitä mistään. kävelin kojulle jossa myytiin lippuja ja jossa oli edelleen joku läsnä. Näytin lippuani ja kysyin missä kyseinen bussi on. heppu katseli lipussa olevaa bussin numeroa ja totesi bussin lähteneen jo puoli ysiltä. Siis mitä vittua!? lipussa lukee selvästi bussin lähtöaika 10pm. Rupesin kiehumaan todenteolla ja rupesin tivaamaan missä lipun minulle myynyt paskiainen on ja mistä saan hyvityksen. Totesi että ovat lähteneet jo kotiin tältä päivältä ja että jos haluaisin päästä matkaan vielä tänään niin minun pitäisi ostaa häneltä uusi lippu, sillä hän on töissä eri bussiyhtiöllä kuin meikäläisen piletti ja ei tietenkään voi antaa hyvitystä toisen bussifirman lipusta. Päreet paloivat totaalisesti ja rupesin räyhäämään hepulle että tiedän kyllä hyvin että kaikki lipputrokarit asemalla tuntevat toisensa ja käskin häntä ottamaan puhelimen käteen ja soittamaan minulle lipun myyneelle kusipäälle ja kertomaan terveiset että jos ei itse ilmesty paikan päälle ja hoida minulle lippua bussiin tämän päivän aikana, odotan sitä aamuun saakka ja kun se ilmestyy duuniin, vedän turpaan niin että tukka lähtee päästä. yhtäkkiä huomasin olevani koko aseman huomion keskipiste, sillä en ollut säästellyt ilmoittaessani asian ääntä enkä voimasanoja. pelokaan näköinen miekkonen otti puhelimen ja soitti kertoen omalla kielellään saman asian kollegalleen. Hetken päästä puhelu päättyi ja heppu sanoi tekevänsä kaverinsa pyynnöstä palveluksen ja kirjoittavansa minulle lipun oman yhtiönsä bussiin ilman välirahaa, tyydyin tähän  sillä tiesin että parempaa diiliä ei olisi mahdollista saada. Puoli yhdentoista bussi oli ei ilmastoitu, toisin kuin bussi johon olin ostanut lipun. Hävisin siis jokatapauksessa joitakin kymmeniä pesoja rahaa, mutta kaiken kaikkiaan selvisin ihan hyvin tilanteen lähtökohdat huomioon ottaen. Silti vitutti. Bussi kuitenkin lähti liikkeelle ja pääsin matkaan. Aamilla saavuin surigaoon, Mindanaon pohjois kärkeen josta bussi jatkaisi lautalla matkaa Leyten saarelle. Nousin laivaan ja löysin itselleni aitiopaikan merelle, laivan keulasta. Laiva lähti satamasta ja katselin häikein mielin Mindanaon jäädessä koko ajan pienemmäksi horisonttiin. Vihdoin laiva saapui Leytelle. Ulos purkista ja takaisin bussiin. Ensivaikutelma saaresta oli että se on ainakin vuoristoisempi kuin Mindanao. Bussi matkasi vielä joitain tunteja kunnes olin perillä taclobanissa. Otin kaupungin liepeiltä jeepnyn keskustaan. Tacloban on oikein leppoisa ja kaunis pikku kaupunki meren rannalla, jostain syystä tuli jotenkin kotoisa olo kun käpytteli pitkin kaupungin katuja. Löysin itselleni pienen ja sopuhintaisen gestarin johon asetuin taloksi. Hengailin Taclobanissa joitain päiviä, lähinnä pyörien pitkin kaupunkia ja sen laitamia, sekä iltaisin istuskellen gestarin vieressä olleessa sympaattiesessa pikku jazz jointissa jossa oli tarjolla livemusaa, pikku purtavaa ja rauhallinen ja kotoisa tunnelma. Kaupungin liepeillä olisi ollut pieni vesi putous, mutta se jäi logistisien ongelmien ja laiskuuden takia käymättä. Olisi pitänyt mennä kahdella jeepnyllä ja lähteä aikaisin jolloin jeepnyt ovat tupaten täynnä ihmisiä. Heräsin tietty vähän myöhään ja yritin saada taksia. Homma vaan sattui olemaan niin että koko kaupungissa ei ollut kuin kourallinen takseja, enkä onnistunut pyydystämään niistä ainuttakaan. Kaiken kaikkiaan Tacloban oli kuitenkin mielyttävä paikka. Ainoana oikeasti negatiivisena asiana mainittakoon runsaslukuinen rotta yhteiskunta joka öisin piti bileitä muuten siistin gestarin käytävillä.

Kiitos ibanezien perhe, kiitos Mindanao

Vappu tuli siis vietettyä ja sen jälkipyykki kärsittyä. Tiesin että kohta oli aika lähteä taas eteen päin. Vielä ennen sitä olisi kuitenkin Joanin äidin, Julien synttärit joihin olin luvannut osallistua. Olin hotellilla ja aika kävi pitkäksi, kun sitä vietti tehden, ei mitään. yhtäkkiä käytävästä kuului harakan rääkäisyä muistuttava ääni joka sai meikäläisen hätkähtämään. Ääni kuului "paat!!" mielessäni pyöri että kuka vittu ja vitähän vitt.. Ääni oli kuitenkin tuttu, sehän oli "big nose julie" kuten sukulaiset häntä leikkimielisesti nimittävät. Avasin oven ja Julie pyysi minua roudaamaan vesitonkan heidän kämpilleen, semmoisen mitä toimistoissa on juomavesiautomaateissa. kävelimme korttelin päähän jossa oli jonkin sortin vesi tislaamo josta koko kulmakunta poisti jomavetensä. Julie lähti takaisin töihinsä kalatorille ja meikäläinen otti tonkan kantoon. Kymmenen minuuttia ja 500m myöhemmin olin ihan hiessä sillä oli keskipäivän helle, jolloin asteet nousevat aika korkealle, 35 ja ylöspäin ja aurinko porottaa lähes pystysuoraan taivaalta, grillaten herkkänahkaista länkkäriä toden teolla. Joan kokkaili pitkin päivää ja paisteli possun kyljyksiä kolmisen tuntia kun ei saanut hiiliä kunnolla kytemään. Rupesinkin jossain vaiheessa jo vittuilemaan että taisi kiinostaa tyttöä abusayyaf akatemiassa enemmän IEDkurssi kuin tulen teko ja selviytyminen, tai no toisaalta ei 9/11 terroristejakaan kiinnostanut juurikaan oppia miten lentokoneella laskeudutaan.. Joanin kokatessa meikäläinen vietti aikaa ehdottomasti parhaan kaverini, eli EJ kanssa leikkien. Juliella meni myöhään töissä, ilmeisesti fisu meni hyvin kaupaksi. Söimme massut täyteen kun julie vihdoin tuli kotiin Suunitelma oli lähteä kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan baariin nimeltä "vista view" joka oli kuulemma korkealla näköala paikalla josta näkisi koko kaupungin. Samalilla ja Tagumissa mukana olleen jobin piti myös olla siellä. Emme kuitenkään saaneet Jobia kiinni, mutta päätimme silti lähteä, sillä oletimme ettei heppu kuule puhelintaan tms. Otimme taxin ja jonkun ajan arpomisen jälkeen tulimme paikan päälle. Mesta oli mennyt jo kymmeneltä kiinni ja Jobia ei edelleenkään saanut kiinni. koko porukaa rupesi vituttamaan. Otimme taksin Jobin kaupalle ja tiedustelimme josko heppu olisi siellä, ei ollut. Päätimme luovuttaa sillä tänään 53v täyttävällä juliella oli jo aika väsy pitkän työpäivän jälkeen. Painoimme jeepnyllä takaisin. Tietysti marketin kautta napaten mukaan hieman olutta ja rommia. Julie jaksoi istua jonkun aikaa talon edustalla kunnes meni nukkumaan. Minä ja joan jäimme muistelemaan kaikkea yhdessä koettua ja näettyä. Samalin kuun valaisemat hiekkaranna, tagumin pihapippalot, compostela valeyn pienessä kylässä yöllä sirittävät sirkat ja ensikosketus filippiiniläiseen juomakulttuuriin ja lukemattomat muut hienot muistot jota mindanaolta olen saanut ja jotka aika vain kultaa myöhemmin elämässä. Olen ollut koko reissun ajan todella onnekas siinä, että olen tavannut matkan varrella niin paljon hienoja ihmisiä jotka ovat kyseenalaistamatta ottaneet minut hoteisiinsa ja tutustuttaneet minut kotimaansa kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Auringon alkaessa sarastaa talojen takaa, tiesin että olisi aika hyvästellä. Kävin vielä viimeisen kerran palluttamassa EJtä ja hyvästelin joanin. Aamun ensimmäisten auringon säteiden edetessä talojen kattoja ja seiniä pitkin kävelin kapeaa kujaa pitkin pois, vilkaisten vielä viimeisen kerran taakseni, Joan istui talon edustalla EJ sylissään. Hymyilin ja vilkutin vielä ennen kuin katosin pienten kujien labyrinttiin ja sarastavaan aamuun. Kiitos Ibanezin perhe, Kiitos Mindanao.

Kulkurin Vappu

Lööbailtuani taas muutaman päivän huomasin että 21päivän viisumini alkaa lähestyä loppuaan. Pyysin joania mukaani maahantulovirastoon, sillä ounastelin että prosessi ja siihen liittyvät paperityöt ovat mutkikkaita ilman paikallista apua. Saavuimme viraston pihaan ja portilla vartia käänytti Joanin heti pois. Valtion virastoissa on täälläpäin melkeen kaikissa säädyllisyyttä noudattava pukukoodi(ei: shortseja, hihattomia paitoja/toppeja, sandaaleita ja vaatteiden oltava "siistit".) Joan shortseissaan, läpykkäissään ja raidallisessa topissaan oli siis kävelevä malliesimerkki siitä miten kyseiseen paikkaan juuri ei saisi pukeutua. Onneksi itsellani oli jalassa kengät, päällä kaulus paita ja jalassa reisi taskuhousut, joten laskivat meikäläisen sisään. Kaikkien ennakkoluulojeni vastaisesti asiointi virastossa sujui meikäläisen kohdalla kuin rasvattu. Olin niin ystävällinen virkailioille kuin suinkin pystyin ja he auttoivatkin minua täyttämään kaikki kohdat lomakkeista joita en ymmärtänyt. Osasyy tähän saattoi olla se että kun vastailin virkailian uteliaisiin lisäkysymyksiin, kuten onko minulla vaimoa tai tyttö ystävää filippiineillä, vastasin että ei ja loin pienen partiopojan hymyn virkailijaan. Tämän jälkeen tuntui meikäläisen paperit ja passi menevän heittämällä kasan korealaisia ja parin nyrpeän länkkärin ohi käsittely jonossa, ja koko homma olikin parissakymmenessä minuutissa ohi ja kävelin ulos 3000pesoa köyhempänä ja 38päivän pidennetty viisumi passissani :) Nyt piti vielä löytää itselleni uusi puhelin, kun kävi taannoin tuo valitettava moka edellisen kännyn kanssa joka halusi kovasti uida mutta ei sitten kuitenkaan osannut.. Kiertelin jos jonkinlaista kauppaa ja löysinkin itselleni halpis älypuhelimen, johon saa kaksi sim-korttia saman aikaisesti käyttöön, kohtalon ivaa sillä malesiassa hävittämässä puhelimessani oli suomiliittymän sim sisällä ja nyt ei ole sitäkään mitä käyttää.. muutamia päiviä meni taas hengatessa joanin luona ja tämän äidin pakkosyöttäessä meikäläistä filippiiniläiseen tapaan. Eräänä päivänä tajusin iltalehden sivuja selaillessani että seuraavana päivänä olisi vappu. Tajusin jälleen kerran kuinka ajantajuni on hävinnyt melkein totaalisesti neljän kuukauden reissaamisen jälkeen. Tälläistä on siis olla kulkuri... Seuraavana päivänä ilmoitin Joanille että tänään juhlitaan vappua. Kysymys tietysti kuului, jaa että mitä? ja kerroin niin yksityiskohtaisesti tuon pakanallisen juhlan taustan kuin tiesin, eli päivä jolloin melkeen kaikki suomalaiset ovat kännissä. Marsmatkaa supermarkettiin ja kassillinen kaljaa ja sipsejä kädessä sieltä ulos. Seuraavaksi suunnaksi ranta. Ilma oli oikeen mainio, näin lämpimästä ja aurinkoisesta vappusäästä suomessa ei voi kuin unelmoida. valitettavasti kuitenkin katukuvasta puuttuivat tyystin kaikki vappuun olennainen ja kaikki asiat jotka tekevät vapusta vapun; isot känniset ihmismassat jotka vaappuvat nuhjuiset valkolakit päässä ja serpenttiinit kaulassa pitkin esplanadia ja keskustan katuja, kaivopuiston itkevät ja oksentavat teinit, vappupallot, tyhjät kuohuviinipullot ja tuntemattomat ihmiset pitkin katuja huutamassa ja örisemässä vapun ilosanomaa oksenukset ja simat rinnuksilla koko kansalle. Näistä asioista on vappu tehty. Ei, ei tuntunut vapulta, sillä minä olin ainoa joka sitä juhli, ja lukion kesken jättäneenä en edes omista valkolakkia jolla voisin pröystäillä. Joimme bisseä ja mutustelimme finger foodia. Rannalla pyöri paljon penskoja jotka pummasivat rahaa ja pulloja, olin antamassa tyhjät pullot ensimmäiselle skidille joka tuli niitä kysymään, mutta joan kielsi ja sanoi että penska ei pyytänyt kauniisti ja että meidän tulisi antaa flindat sille skidille joka niitä asiallisesti pyytää ja oikeasti tarvitsee, aika tiukka pullopolitiikka.. Hetken päästä kuitenkin ilmestyi pieni poika risaisissa vaatteissa, tuon pienen pojan nimi oli Lester. Hän on 6vuotias ja asuu äitinsä kanssa, isänsä kuollut. Poika ei pyytänyt missään vaiheessa rahaa, vain pulloja että saisi ostettua vettä kotiinsa. hieman otti sydämmestä.. Annoimme Lesterille pullot ja pikku mies kiikutti ne innoissaan kauppaan. palasi takaisin ja hehkutti kuinka oli saanut 2pesoa per flinda, joan sanoi että niistä kuuluisi saada 4. suunnittelimme joanin kanssa polttavamme kaupan maan tasalle kun pikku poikaa kehtaavat kusettaa ja vielä noin pikkurahasta... Annoin poitsulle kusetetun summan ja vähän extraa, minulle ei oikeastaan mitään rahaa mutta lesterille paljon. Kehotin poikaa laittamaan rahat heti taskuun eikä näyttämään edes kavereilleen etenkään vanhemille pojille vaan vievän ne suoraan kotiin sillä, kellä onni on, se onnen kätkeköön. Lähdimme rannalta ja hyppäsimme jeepnyyn. Menimme joanin kavereiden pienelle ravintolalle missä porukka jo vetelikin rommia ja lauleli videokea, edes vähän enemmän vappufiilistä. Söimme tuhdit mätöt ja vetelimme rommia ja karaokea, kunnes ravintola meni kiinni. Ilta ei kuitenkaan suinkaan loppunut siihen, vaan ihmiset menivät vain ravintolan takaovesta pienelle kujalle johon roudattiin penkit ja juominen jatkui. Eräs tyttö kertoi saaneensa koulutehtävän jossa hänen tulisi haastatella jotain filppareilla vierailevaa ulkomaalaista. Neiti oli aika tukevassa kunnossa, niin fyysiseltä olemukseltaan, kuin promilleissakin mitattuna. kysymykset olivat tyyliin, mitä teet 20vuoden päästä ja onko filippiniläinen ruoka hyvää, mikä on parasta filippiineillä, jadijadijaa... Neiti toisteli samoja kysymyksiä peräjälkeen humalatilansa takia eikä yrityksistä huolimatta löytänyt puhelimestaan nauhoitus toimintoa. En oikeen jaksanut enää soutaa ja huopaa touhua ja rupesin pikkuhiljaa ignooraamaan häntä ja osallistumaan muiden kanssa keskusteluihin. Hetken päästä havahdun kun eukko nousee huojuen ylös ja tivaa isoon ääneen "iam not a gold digger!" En voinut kuin hymyillä tälle humaltuneelle ja ankstiselle filippiinolle, sillä mielessäni ajattelin, vihdoinkin oikea vappu meininki, tämä on nyt lähinnä kaivarin teinejä mitä täältä päin löytyy ja sain sitä kautta oikeasti pienen hetken fiiliksen että nyt oikeasti oli vappu! Kiitos siitä :) Vappupäivä taasen sujui niinkuin se olisi sujunut koto suomessakin, sängyn pohjalla kirkon kellot päässä soiden.

gestarin huone vappu paivana..

Lester

Loppukevennykseksi muutama E.J kuva ;)

hauveleita

Lisää kuvateksti

mun gestarista

Päiväretkiä, day tripping..

Hetki on taas kerennyt vierähtämään edellisestä kirjoituksestani ja sillä aikaa on tapahtunut kaikenlaista.. Olen kuitenkin pääasiallisesti ollut Davaossa josta olen tehnyt muutaman päivän mittaisia reissuja ympäriinsä. Teimme toisen reissun samalille,tällä kertaa kuitenkin ilman joanin äitiä. Seuraan liittyi joanin ystävä job. Rauhallinen kaveri joka työskenteli samalilla sesonki kokkina paistellen päivät pitkät krokotiilipihvejä porukalle ja offseasonina taas kokkaillen Davaossa pienessä hökkelissä jota kutsui ravintolaksi. Mukana oli teltta,hammoc, hiiliä ja julien mukaan lykkäämät kalat. Tällä kertaa menimme myös eri puolelle samalia. Saavuimme pieneen satamaan jossa odotti muutamakymmen päinen lauma prätkätaksi kuskeja jotka tuttuun tapaan kilpailivat asiakkaista. Hyppäsimme kevarin kyytiin ja päristelimme neljä päällä vartin matkan mutkikkaisia ja mäkisiä pikkuteitä pitkin (ja tietty vielä pimeässä sillä aurinko laski juuri kun lähdimme liikkeele pienestä satamasta. Saavuimme perille resorttiin, täysikuun valo oli kirkkaimmillaan ja kimalteli valkealla hiekalla ja kookospalmujen lehtien reunoissa. Paikka oli oikeen kaunis, jopa yöllä. Rannat olivat yksityis omistuksessa eli niin sanottuja resortteja joissa on vuokralla pieniä bungaloweja, bambukatoksia ja yleensä pieni kioski josta voi sitten poistaa kaiken maailman hyödykkeitä. näitä löytyy vieri vieren pitkin rantaa. Ensimmäisen resortin omistaja pompautti heti hinnan puolella ylös kun huomasi meikäläisen"americano" ja tästä johtuen jatkoimme matkaa seuraavalle resortille. Nyt emme tehneet samaa mokaa ja meikäläinen katosi yön pimeyteen siksi aikaa kun Joan ja Job hoitivat neuvottelu puolen ja tulin esiin vasta kun sovittu kiinteä hinta oli jo maksettu. valtasimme rannalta katoksen ja laitoimme leirin pystyyn. Laitoimme kalat tirisemään notskille ja tajusimme että emme olleet ottaneet riisiä mukaan ollenkaan. Onneksi resortin omistaja, vanha mies oli kuitenkin hereillä ja hoiti meille kotoaan pientä korvausta vastaan padallisen riisiä, pari pulloa rommia ja kaksi öljylamppua helpottamaan suunnitteluvirheestä koitunutta tyhjiötä varustearsenaalissamme. Notskilla väsätty tuore kala on aina vaan niin hyvää :) istuskelimme myöhään yöhön rommilasin kiertäessä ja ihaillessa tähtitaivasta, kuuta ja tietysti rauhallisesti liplattavaa merta. Sattui mukaan kuitenkin yksi epäonninenkin tapahtuma, menin ruokailun jälkeen rannalle pesemään kätöseni ja kun kumarruin, avonaisessa rintataskussa oleva puhelimeni plumpsahti veteen. Tämä on siis jo toinen puhelin jonka olen tällä reissulla onnistunut tuhoamaan/hävittämään. Onneksi tästä pilkkimiehen mokasta huolimatta puhelimen muisti kortti säilyi ehjänä. Siellä on jonkun verran kuvia sekä varmuuskopiot puhelimen tiedoista, jälkimmäinen tietty jollain helvetin nokian formaatilla, mutta ehkä vielä joskus saan sen auki.. Seuraava aamupäivä sujui lojuen aika rouheassa krapulassa rannalla ja tankaten kokista pahaan oloon ja välillä meressä pulahtaen. Myöhemmin iltapäivällä suuntasimme takaisin satamaan ja Davaoon, josta matka jatkui suorita Tagumiin. Tagum on keskikokoinen kaupunki joka sijaitsee muutaman tunnin ajoatkan päässä Davaosta. Tagumiin meidät oli kutsunut chef, tuo Joanin kokkikaveri jaappanilaisesta ravintolasta. Jäimme illalla bussista pois tien varteen Tagumin laitamille jossa chef odottelikin jo meitä pikkuisen katetun lava-autonsa kanssa. Ennen eteenpäin liikkumista porukka halusi kuitenkin syödä iltapalaksi "balot" nimistä paikallista herkkua, nimittäin puoliksi kehittynyttä ankan sikiötä. Ankan munaa haudotaan muistaakseni 17päivän ajan niin että se ehtii kehittyä sikiö asteelle ja tämän hälkeen se syödään sellaisenaan yleensä suolan ja etikan kera. Hyi vittu. Joan oli jo aikaisemmin yrittänyt tyrkyttää tuotä ällötystä meikäläiselle syötäväksi, mutta en syönyt silloin enkä syö nytkään.. makuhermoja kutkuttavan pikku ruokatauon jälkeen lähdimme ajamaan eteenpäin. Suuntana täksi yöksi oli Matinaun maaresortti. Matinau oli hiukka pettymys niin hienon samalin jälkeen. Ei rantaa, uima-allas jossa kloorivettä sekä illalla paljon itikoita. Uikkailtiin kuiteskin ja otettiin pari olutta. Aamupäivällä taas kamat kasaan ja chefin lava-autoon. Tällä kertaa suuntana cheffin perheen koti jossa vietettiin Fiestaa. Saavuimme paikalle ja talo olikin jo täynnä sukulaisia seurustelemassa keskenään ja sain taas kokea jokakertaisen mollosilmäisten ihmettelevien ihmisten vastaanoton kuin aina aikaisemminkin kaikissa kissanristiäisissä johhon olin osallistunut. Ruokaa naamariin, minkäs muun kuin taas kerran rommin kera. Filippiinot rakastavat rommia ja juovat sitä aina tilaisuuden tullen. Muutaman tunnin syömisen ja juomisen jälkeen siirryimme viereisen talon pihalle, jossa joan oli opiskelukavereidensa kanssa. Heput soittelivat vuorotellen skebaa ja rommi virtasi tuttuun tapaan. Olisimme voineet jäädä chefi luo mutta koska talon oli jo muutenkin asuttanut iso kasa yövieraita, päätimme ottaa yöbussin takaisin davaoon jossa odotti vanha tuttu gestari.

spiderboat ;)

pikku satama

kuu 

samalilla rommia ja pikku purtavaa, jota taustalla joku muukin himoitsi ;)

tagumissa, chefin luona

porukalla kekkerit menossa

job(oik) ja chef

mitään en oo ottanu

samalilla